Tarinatupa

Maanpuolustusta tämäkin

Keskusteluissa maanpuolustuksesta useimmin sanalla maanpuolustus tarkoitetaan ja ymmärretään sotilaallinen maanpuolustus. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on pieneltä osalta laajentaa maanpuolustus sanan laajempaa merkitystä.

Savonlinnan reserviläiset ry:llä on osana toimintaa veteraani- ja perinnetoimikunta. Toimikunnan tehtävänä on vaalia ja tukea veteraanien asiaa, mutta yhtä tärkeänä toiminnan alueena on perinnetoiminta. Tämä onkin se toiminnan alue joka antaa suuret mahdollisuudet pitää yllä ja vahvistaa maanpuolustus henkeä, sekä tuoda suuremmalle väelle tietoa maanpuolustuksen tilasta ja tulevaisuuden kuvista. Tässä työssä on yhteistyö mahdollisuuksia niin Puolustusvoimien kuin Reserviläisliiton ja sen jäsenyhdistysten välillä, unohtamatta Maanpuolustus koulutuksen panosta nykyisessä maanpuolustuksen koulutuksen kuin maanpuolustus tahdon ylläpitämiseksi.

Korholan Kone- ja Perinnepäivät 2013etusivu_1.jpg

Tänä vuonna perinnepäivät vietettiin kolmannen kerran Korholan Lomapesän kauniissa perinnemaisemassa. Savonlinnan reserviläisillä on ollut kunnia tulla kutsutuksi osaksi tätä monimuotoista läpileikkausta menneeseen aikaan ja sen työmenetelmiin, unohtamatta laajaa katselmusta vanhoihin koneisiin työ menetelmiin niin autoista moottoripyöriin kuin päreenteosta riukuaitaan. Kotieläimet olivat myös laajasti edustettuna.

Savonlinnan reserviläisten toiminta alkoi lauantaiaamuna klo 10:00 Suomen lipun nostolla paikan isännän ja reserviläisten toimesta. Perinne ase- ja kalusto näyttelyn pystytyksen jälkeen alkoikin yleisöä virrata tapahtuma-alueelle mukavaan tahtiin. Ensimmäisten uteliaiden saapuessa katsomaan perinnekalustoa, niin heittimestä Maxim konekivääriin kuin vuorineuvos Simo Vuorilehdon lahjoittamiin sotilaskivääreihin. Reserviläisten varuste- ja kalusto kokoilma on laajuudessaan jo melko mittava, pitäen sisällään niin asekalustoa kuin varusteita aina suojeluskunta sarkapuvusta ruotsalaiseen upseeri turkkiin, ahkiosta sanitääri varusteisiin. Mielenkiintoisaksi toiminnan tekevät ihmiset (yleensä vanhemmat), mutta myös nykyisin nuoremman polven edustajat. Naiset ovat nykyjään hyvin kiinnostuneita suomen sotahistoriasta. Monen vieraan kanssa puheet siirtyivät kalustoa tutkaillessa niin omaan asevelvollisuusaikaan kuin omaan tai vanhempien sota-ajan kokemuksiin ja elämän vaiheisiin. Näissä keskusteluissa käytiin läpi synkkiäkin tapahtumia, mutta myös iloisia sota-ajan muisteloita. Yleinen havainto meidän kesken olikin että näillä ihmisillä maanpuolustustahto on erittäin vahva ja he osaltaan tulevat edesauttamaan tämän perinnön jatkuvuutta. Nuoremman väen suhtautuminen sen sijaan oli kaksijakoisempaa. Tässä onkin se sauma johon meidän itse kunkin on panostettava maanpuolustustahdon ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi. Perinnetiedon lisäksi meidän tehtävänä oli jakaa tämän päivä tietoa asepalvelusta kuin maanpuolustus koulutuksesta, niin sotilaalliselta kuin siviili kriisinhallinnan puolelta. Tämän tiedon jakamisessa oli suuri apu Reserviläisliiton ja Mpk:n kuin puolustusvoimien painetulla materiaalilla, joita jaettiin näyttelyvieraille iltalukemiseksi. Reserviläislehteä jaettiin n.400kpl ja joka lehden välissä meni myös MPK- ja PV:n esittely materiaalia.

Toinen näyttelypäivä meni ensimmäisen tavoin, vain ihmiset ja tarinat vaihtuivat, mutta sävel oli sama. Tätä maata kannattaa puolustaa, tämä maa on paras meille suomalasille.

Tämä mielestäni on juuri sitä maanpuolustustyötä jota me jokainen voidaan tehdä tahollamme itsenäisen Suomen hyväksi.

Tiedoksi niille alueemme jäsenyhdistyksille joilla ei ole omaa perinne kalustoa. Ottakaa yhteyttä Savonlinnan reserviläisiin ja tehdään yhdessä maanpuolustustyötä alueellanne.

dsc_02551

Savonlinnassa 18.9.2013 Kaiponen Kari email:kari.kaiponen1@luukku.com

Mukana:www.korholaholiday.com

www.slnres.net/










Maa jossa elämme

Savonlinna 04.01.2012

Olen pitkin kuluvaa vuotta seurannut huolestuneena, mihin tämä pieni maapallomme on menossa. Pitkin vuoden 2011 kulkua olemme saaneet seurata kuinka pientä ihmistä ja meidän pientä maatamme on viety milloin mihinkin suuntaan. Milloin pelastetaan Irlanti, kun tämä hellittää on suuntana Kreikka, tämän jälkeen Portugali sitten pelotellaan että Espanja kaatuu….. ja Italian velkataakka kasvaa ja on räjähtämässä käsiin. Tämä yhteinen EU:mme on pohjaton jyväsäkki jossa ne jotka ovat oppineet syömään toisen lautaselta tekevät sen yhä röyhkeämmin ja ahnaammin kuin koskaan ennen. Eihän tässä mitään uutta sinänsä ole, onhan aikojen alusta ollut niitä jotka pyrkivät elämään toisten siivellä ilman minkäänlaista omantunnon tuskaa tai häpeää. Pahinta minusta on tässä että meidän omat poliitikkomme ovat myymässä meitä EU:n liittovaltio suunnitelmien pohjattomaan sekasotkuun. Sotkuun jossa meidän Suomalaisten pieni ääni hukkuu Saksan ja Ranskan ja muiden isojen valtioiden jalkoihin. Eikä siinä auta vaikka meidän yltiö eu:n äänitorvemme, niin torvemme Stubin….Kataisen ja ison mooseksen ja muiden joiden kengänkoko on todennäköisesti suurempi kuin mahdollinen älykkyys tai sen käyttö prosentti. Näiden suulla paasataan että meidän on oltava eu:n ytimessä päättämässä mihin suuntaan, älä lue ”liittovaltiota” ollaan viemässä. Meidän suuret päättäjämme yrittävät vakuuttaa ja valehdella meille että Suomen ääntä kuullaan ja voimme vaikuttaa mihin suuntaan eu:ta viedään. Mielestäni tämä on pelkkää retoriikkaa sillä koskaan maailman historiassa ei viisi miljoonainen kansa ole kirjoittanut maailman politiikan suuntaa puhumattakaan että väki rikkaat kansat olisivat antaneet kulkea heidän etujensa yli tai uhkaavan niiden vahvemman oikeutta. Tätähän ei meidän poliitikkomme suostu ymmärtämää ja hyväksymään, ovathan he ”illastaneet ja käyneet yhdessä teatterissa” ja tällöinkin suuret johtajat olivat heitä kuunnelleet ja nyökytelleet päitään. Tässä yhteydessä palaisin noin 80- vuotta taaksepäin, tällöinkin suuret johtajat nyökyttelivät päitään. Ja vain Suomalaisten isänmaallisuus ja periksi antamattomuus pelasti pienen maamme joutumasta suurempien alusmaaksi. Nyt meitä ollaan myymässä tai suorastaan sanoisin että lahjoittamassa isompien leikki kentäksi.

Hieman meistä siis Suomalaisista :

Jokainen meistä tietää että Suomalainen on aina ollut esivalta kuuliaista ja pienenä kansana oppinut että pienen kansan ei pidä kuvitella olevansa suurempi kuin väkensä summa. Suomalainen tekee työnsä ja maksaa veronsa eikä puutu muiden kansojen oikeuteen itse päättää tekemisistään. Suomalainen on oppinut kun jotain sovitaan se pitää ja sopimuksesta ei ole versioita sen mukaan kuka sitä lukee. Suomalainen lukee lait niin kuin ne on kirjoitettu ja toimii niiden mukaan. Tämähän on jokaiselle Suomalaiselle itsestään selvää.

Mutta nyt meidän poliitikkomme yrittävät vääntää meidät muottiin joka kumoaa kaiken edellä mainitun.

Siis EU-maan kansalaisena:

Meille opetetaan että EU tietää kuinka meidän tulee elää Suomessa, mikä meille on parasta. Vaikkei tunnu reilulta niin meidän pitää yleisen edun vuoksi elää niin kuin Brysselissä päätetään. Eu:ssa lait ja niiden sisältö on vain kuuliaisia varten, ei kaikille sisällöltään samanlaisena ja samaa tarkoittavana. Vaan lait ovat tehty rikottaviksi ja kierrettäviksi niin kuin olemme mm. Kreikan ja muiden maiden kohdalla kokeneet. Suorastaan valehtelemalla saatiin pankit näyttämään terveiltä jotta voitiin piilotella niiden todellista tilaa ja estää joutumasta vastaamaan väärin käytöksistä. Tästä sopasta ei enää puutu kuin Romania hyväksytään suureen eurooppalaiseen ”perheeseen”. Tällöin saamme hyvinvointi valtiona alkaa maksamaan kerjäämisestäkin palkkaa, joka luonnollisesti on meille Suomalaisille suuri kunnia eu:lta ja Romaniaa kohtaan. Näistä epäkohdista voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkän jutun, mutta en tässä yhteydessä viitsi kirjoittaa tämän pidempää näistä epäkohdista. Vaan totean ja toivon että mahdollisimman moni Suomalainen huomaisi ja ymmärtäisi että nämä kaikki eu-maat jotka nyt ja lähitulevaisuudessa ovat liittymässä siihen EI TODELLAKAAN mahdu samaan pöytään syömään yhteistä hyvää. Näillä kaikilla mailla on omat taustansa sortajien ja sorrettujen kansojen historiassa, ja niistä lähtökohdista erilainen maailmankuva ja näkemys oikeasta ja väärästä. Näitä kansoja ei saada samaan ruotuun pelkästään tuijottamalla rahaan ja rahan valtaan.

Sillä sitä tämä nykyinen EU: politiikka ja sen kriisien hoito on ollut. Työnnetään rahaa sinne missä huudetaan kaikkein surkeimmin ja missä parhaiten osataan pelotella vielä suuremmasta pahasta jos heitä ei auteta. Ja tässä kaikki poliitikot säestävät kuka mitenkin parhaiten osaa suurta tuhoa, jos rahakirstun salpoja ei auota ja tueta tätä yhteistä suurta missiota jolla pelastetaan kaikki suurelta lamalta. Ja meitä Suomalaisia syyllistetään kun me ei pelasteta maailmaa kyselemättä ja peräämättä kunkin maan omaa vastuutaan veloistaan ja tekemisistään. Me viisi miljoonainen kansa….herätkää päättäjät.

Olen omassa päässäni pyöritellyt tätä asiaa seuratessani uutisointia eu:n taipaleesta viimeisten kahden vuoden aikana. Lähinnä ajankohdasta kun huomattiin että tämä suuri yhteinen kotimme ei olekaan niin ruusuinen ja puhdas kuin sen toivottiin ja kerrottiin olevan. Alkoi tippua totuuksia kunkin valtion todellisesta talouksien tilasta ja kuinka puutteita - ja väärinkäytöksiä piiloteltiin ja suorastaan valehdeltiin kuinka kuralla maiden taloudet olivat. Mutta miksi olivat, tämä minusta on olennaisempi kysymys kuin se että kuka teki ja mitä teki.

Kaiken pohjana on suurpääoman globaali maailman talous ja mihin se on johtanut koko maapallomme kohdalta.

Kapitalismia ei voi syyttää kaikesta pahasta, vaan sen laajeneminen kansallisesta pääoman valjastamisesta yhteiskunnan kasvun tukipylväänä olosta globaaliseksi koko maailman taloutta pyörittäväksi voimaksi. Voimaksi jolla ei ole kasvoja ja jota ei voi nimetä kuin jotakin yksittäistä pörssimeklaria, joka jo yksistään sai jopa valtioita vapisemaan ja kaatoi suuria pankkeja joita ei uskottu yhden meklarin voivan kaataa. Voimaksi joka hakee lisää valtaa ja rahaa sieltä mistä voi sitä voi tehdä kaikilla mahdollisilla keinoilla niin, ettei itse joudu maksumieheksi. Spekuloimalla kaikella mahdollisella minkä arvon muuttumisella saadaan joko sen arvoa laskemaan tai nousemaan, pääasiana kuitenkin on tehdä rahaa kurjistamalla jonkin tahon tilaa tai luomalla olematonta uhkaa tai mahdollisuutta. Tätä voimaa meidän päättäjämme muka laittavat kuriin syytämällä rahaa miljardi tolkulla joka suuntaan. Tätähän juuri nämä spekulanttien ja kasvottoman pääoman omistajat haluavat.

Minä olen sitä mieltä että meidän pitää hieman vetää jarruja tässä kehityksessä. Kaikki suuri ei ole hyvää ja kaunista eikä oikeaksi tekevää. Asioita voidaan tehdä pienemmissäkin puitteissa, kaikkien ei tarvitse olla mukana maailmankaupassa eikä tarvitse olla siitä riippuvainen. Jokainen voimme valinnoillamme vaikuttaa siihen miten Suomella menee. Suomi ei kaadu vaikka eu kaatuisi, Jatkuvan kasvun vaatimus on myös näiden markkinavoimien keksintö, jolla halutaan valjastaa kaikki tähän oravanpyörään joka taasen kilauttaa roposemme tälle kasvottomalle voimalle. Sanotaan että Suomi elää viennistä, tämä on totta mutta ei millä ehdoilla tahansa. Suomalaiset ovat vuosisatojen kuluessa oppineet ja karulla tavalla tunteneet nahkoissaan että vain Suomalaiset tietävät mikä meille on hyväksi ja minkä eteen olemme valmiit kiristämään vöitämme ja tinkimään siitä kaikesta hyvästä minkä olemme työllämme aikaansaaneet. Älkäämme luopuko tästä itsemääräämisoikeudestamme minkään ylikansallisen vouhotuksen edessä.

Pian me valitsemme maallemme uutta presidenttiä. Nyt on viimeinen aika kuulla ehdokkaita mitä he sanovat Suomen suunnasta, ja siitä mitä he meille lupaavat. Älkää antako juhlavien puheiden sotkea sitä todellista sisältöä mitä mieltä he ovat. Verratkaa puheita heidän aikaan saannoksiin politiikassa ja toimissaan, sillä nyt viimehetkellä tehdyt lupaukset ja mielipiteet ovat puolueiden esiintuomien virallisten puhekoneiden ja mielipide muokkaajien aikaan saannoksia eikä kanna pitkälle.

Tarvitsemme presidentin jolla on kyky lukea mitä me Suomalaiset olemme asioista mieltä ja rohkeus kysyä kansan mielipidettä, ja toimia kansan tahdon mukaan. Sillä vain sillä on merkitystä kun teemme kansakuntaamme koskevia päätöksiä. Tämä ei nimittäin ole sitä vastaan että olemme eurooppalainen hyvinvointivaltio joka on monikulttuurinen ja innovaatioihin satsaava teollisuus maa joka huolehtii kaikista asukkaistaan ja toimii maailmalla rauhan asialla auttaen köyhempiään selviämään alati kovenevassa maailmassamme. Maailmassa jossa ei tunnu olevan tilaa heikommille ja hiljaisille.

Lukijani jos olet päässyt tämän mielipide vuodatuksen loppuun.

Anna palautetta…sivuillamme www.japstiffin.com tai sähköpostiini kari.kaiponen1@luukku.com

seuraavaa tarinaa odotellessa. Hyvää alkanutta vuotta kaikille Suomalisille

T:Kari



kopio_dsc_0017.jpg

On marraskuun puoliväli ja ulkona luonto valmistautuu talvilepoon. Puut on luovuttaneet lehtensä maahan, nurmi nukkuu ja valo pakenee aina vain nopeammin mailleen. Luonto valmistelee meitä pimeään vuoden aikaan, pyytää että meidänkin pitäisi hieman hellittää vauhtia, levätä ja valmistautua uuteen kevääseen kasvun ja valon aikaan. Mutta jokainenhan tietää ettei nykyinen yhteiskunta ja elämänrytmi salli meidän oikaista itseämme uuninpankolle pitkäksemme vaipuaksemme talvihorrokseen havahtuaksemme jälleen kevääseen, vaan meidän on paiskittava töitä niska limassa kuten vanha sananlasku sanoi. Maa ei laiskoja elätä…….niin ehkä tänä päivänä se ei aina pidä paikkaansa, mutta se on sitten uuden tarinan paikka. Mutta nyt kun olen oikein lääkärin käskystä jonkin aikaa työrajoitteinen, on muuten hieno sana, sillä saadaan jaoteltua ihmisiä niihin jotka saavat työtä ja niihin joille ei sitten tarjota työtä, vaikka mokomat haluaisivatkin ollen valmiita kantamaa kortensa kekoon tämän maan hyväksi. niillä taidoilla ja kyvyillä kuin heillä on. Himskatti taas tuo ajatus lähti laukkaamaan asiani ulkopuolelle. Ruotuun hyvä veli ..ruotuun!.

Nimittäin Snellmannin Riitta pyysi kuvia ja tekstiä Pystifiyhdistyksen julkaisuun miten koiraharrastusta voi laajentaa vaikkapa koirankarvalangan valmistukseen, ja sitä kautta tuottamaan ”puutteessa elävälle kansalle” sukkia, lapasia tai vaikkapa villapaitoja. Annettakoon Riitalle ja Eilalle tehtäväksi tuo luomistyö……mutta kun tuo piruus iskee niin pitihän minun tuottaa oma versio asiasta.

Luoja minua suojelkoon loukkaamasta ketään tai aiheuttamasta pahaa mieltä lukijoille. Mutta kuitenkin

Koiramäen pirtti uinuu Tynkkylänjoen kylässä Savonlinnan kaupungin laitamailla Enonkoskelle menevän mutkaisen tien varrella. Soratie vie tulijan punahonkaisen pirtin pihapiiriin, jossa on asumuksen lisäksi puuliiteri jonka toisessa päässä rompetila kaikenlaisille työkaluille ja koneille. Pellon laidassa jonossa ja kasassa on kaikenlaisia maataistelukoneita isännän maanviljely tarpeita varten(n.1ha pelto). On niitto- ja kylvökoneet, paalain, pilkekone, aurat, karhet jne. pötköttääpä puiden välissä traktorikin. Oikein Fergus- sonni, no onhan se jo hieman väsyneen oloinen, mutta nöyrästi se aina mylvähtää työntäen mustaa savua putkestaa kun on peltotöiden tai lumen luonnin aika.

Itse asumus on rakennettu 90 luvun lopulla Aulis Viinasen Päivärinne tilasta lohkaistulle etelään päin laskeutuvalle rinnetontille. Rakennuksen alakerrassa sijaitsee autotallien lisäksi talossa asustavien koirien tilat sekä koirien trimmaus tilat. Yläkerrassa sijaitsee talonväen asumustilojen lisäksi vierahiksi tulleiden koirien-ja kissojen sviitit, kun lemmikkihoitolaa pitävä emäntä niitä joskus on kutsunut. Itse pirtin puolella komentoa pitää kaksi englannin bulldoggia. Berta tuo vanha bulldogginarttu, joka pyrkii korkeasta iästään huolimatta pitämää kurissa nuorenpansa. Ärhentelyn joskus yltäessä miltein falsettiin ja vaikka nenänpää saakin silloin tällöin ylimääräisen rypyn. Nuorempi narttu Oona taasen mielestään omistaa kaikki tontin kivet ja kantaa ne nähtäville. Lisäksi pirttiä asustaa neljä kissaa. Rimpiläinen tuo siiamilaisrotuinen vanha kollipoika, jonka lauluääni on sanoin kuvaamaton. Se on sekoitus oopperalaulua ja betonimyllyn rohinaa. Lisäksi Nappula, Nallikainen ja Tintamari. Ai niin asustaa pirtissä kaksi immeisolentoa. Joista toinen hakkaa tätä tekstiä kymmensormi järjestelmällä, eli kaksi hakkaa ja kahdeksan seuraa sivusta. Toinen taasen on talon emäntä, ei muuten mitään sukua allekirjoittaneelle, mutta kantoi kampsunsa tupaan asettuen taloksi. Pyynnöstä tosin meinaan.

Tuo emännyys josta nyt kirjoittelen ei olekaan mikä tahansa Ilomantsin peräkyliltä lähtenyt naisen kuvatus, vaan luonnehdinta joka sopisi häneen tulee väkisinkin hieman monisäikeisemmäksi kuten koirankarvalanka, joka oli tämän jutun pohjimmainen ajatus. Luonne kuvaus hänestä olisi paremminkin saunanluukusta lentänyt hehkuva kekäle, joka lattialle pudottuaan sihisee ja rätisee sylkien mustaa savua. Mutta leppyy kuten immeisen pinta saunan löylyssä. Saunan löylyssä jonka jakaa molemmat bulldogit, siemaillen kousikasta vettä ja puuskuttaen kilpaa.

Saunan jälkeen voi tuvan puolella ajatella vaikka koirankarvalankojen valmistuksen saloja.

hieman värittäen

Saunomista odotellessa emäntä tuo hieman laihanpuoleinen, luojan kylkiluusta repäisty ihmisolento. Ohuesta varrestaan huolimatta kuin katajanoksa, hän mietiskelee tulevaa talvea ja sen pakkasia. Kipuaa parvelle tutkailemaan mihin kuntoon on jääneet menneentalven jäljiltä villasukat ja lapaset. Kuluneet ovat mokomat huonoon kuntoon, kovalla käytöllä ovat olleet, kantapäät puhki kuluneet.

Vuosien saatossa hän on kerännyt koiriensa turkkien alusvillaa, näitä villasäkkejä lojuu varaston nurkissa erinäinen määrä. Langan kulutusominaisuuksia parantaakseen hän lisää toisen mokoman lampaanvillaa lujittaakseen lankaa.

Parven nurkasta löytyy myös koirankarva pussukoita, pärevasusta löytyy käsikarstat villan karstaukseen, konekarsta jos on kiirus saada nopeasti karstattua karvat kehräys kuntoon. Ja tietenkin löytyy rukki, tuo ikiaikainen emäntien ihmekone jonka ääressä on moni laulu laulettu ja moni itku itketty, moni kehto keinahdellut.

Aikansa tuhrattuaan on kaikki tarveaineet käsin ulottuvilla ja eukko nostaa istuinpallin aarteidensa keskelle ja aloittaa uurastuksen.

Alkuun kuuluu luonnollisesti käynnistysvaikeudet. No mikä kun ei pyöri….samperi näitä rullia….miksei se vedä jne. Mutta hetken kuluttua asiat alkavat lutviintua, ja kaikki esivalmistelut ovat kohallaan kuten pikkupoika sanoi napaansa rapsutti. Napa joka omassa pienuudessaan on myös villantekokone! ai! eikö ole…on se, ainakin mulla napa tuottaa samanoloista alkuainetta kun on karstattu villa, ainakin se näöltään on samanlaista.

Mutta asiaan..

Itse langanteossa karstaus ja kehrääminen on sitä kevyempää puuhastelua, mutta alkuaineen eli koiran turkin selviminen ja alusvillan kerääminen talteen vaatii hyvää selkää, vahvoja käsi- ja sormivoimia, puhumattakaan asemankellon aivoja tai lehmän hermoja. Toinen roksuttaa tasatahtiin vuodesta toiseen satoi tai paistoi, antamatta minkään häiritä ajankulua ja toinen syö ja nukkuu.. syö ja nukkuu …. ei väliä mikä päivä tai vuosi on vaan syö ja nukkuu.

Jokainen pystiffin omistaja tietää että pystiffit jos mitkä ovat yksilöitä alistuessaa tuohon taistoon joka on edessä kun emännät lähestyvät niitä kampojen, saksien, ja karstojen kanssa. Kasvoillaan ilme joka pysäyttäisi vaikka millaisen sonnilauman tai ukonkuvatuksen jolla on mielessään muukin kuin Kreikan kriisi tai Irlannin asuntokupla. Mutta kuten kaikissa yksilöissä on koirissakin sellaisia jotka alistuvat kuin teuraat tuohon käsittelyyn ja jopa nauttivat kun karva kuontaloa vanutetaan , revitään ja raastetaan. Toisten ilmeestä taasen voi lukea että Tule vaan! valmiita ollaan taistoon ja katsomaan kumpi väsyy ensin ja antaa periksi. Mutta kuten aina emäntä lähtee aina koirankarvanyytin kanssa tuville, kasvoillaan ilme jollaisia näki ennen vain sotajermujen kasvoilta kun palasivat onnistuneelta partiomatkalta rajan takaa.

Vaan tulipahan pohjavillat kerättyä ja mahdollisesti naapurin lammas on saanut luvan luovuttaa villansa tähän tärkeään yhteiseen voimainponnistukseen, jotta voidaan pyöräyttää tämä tuotantoyhteiskunnan esiaste eli omavaraistalouden tuotanto käyntiin.

Käsi käy villasäkillä tunnustellen villan olemusta kunnes viimein valitsee mieleisenkokoisen nyytin koiran alusvillaa ja asettaa sen käsikarstan pinnalle alkaen karstata villaerää karstalta toiselle kunnes koko villaerä on selvitty eli säikeet ovat samansuuntaisia. Tämän jälkeen hän karstaa muutaman kerran vastakarvaan, jolloin karstasta villa irtaantuu käärön muotoisena kiehkurana.

Kiehkuran kierähdettyä vasunpohjalle käy käsi jälleen säkillä etsiskellen seuraavaa mieleisen tuntuista villakuontaloa. Tätä jatkuu aikansa ja saattaapa olla että emännyydenkin ajatukset karkaavat lapsuuden pirttiin jossa oma äiti kotiaskareiden lomassa karstasi ja kehräsi villoja laulaen välillä lapsuuden lauluja, elämän iloja ja suruja toiveita paremmasta tulevaisuudesta lapselle joka rukin vieressä olevassa kehdossa uinui untaan tietämättömänä arjen murheista tai elämän puutteista. Sillä monessa pirtissä vielä 50 -luvulla arki oli hyvin karua ja kovaa. Mutta monella tavalla elämä oli myös onnellista. Ihmiset rakensivat kotosuomea suurella innolla ja uutteruudella, olihan sodan loppumisesta vain kymmenkunta vuotta ja kaikesta oli puutetta. Jokaisen työpanosta tarvittiin. Näitä muistellessaan huomaamattaan alkaa parven nurkasta kuulua hiljaista hyräilyä vahvistuen lauluksi joka kertoo isoäidin vanhasta rukista joka rallattaa pahanmielen pois, puutteen iloksi. Mielihyväksi kun lapsi saa uudet kintaat, vaari uuden villapaidan.

Kuten aina ja varsinkin käsitöitä tekevät tietävät että aika pysähtyy kun kädet alkavat aherruksen ja ajatukset lähtevät vaeltamaan menneisiin tai tuleviin aikoihin, aika menettää merkityksensä ja sillä meneekö aikaa tunti vai useampi ei ole merkitystä. Paluu arkeen tapahtuu tässäkin tapauksessa kysymykseen, menetkös saunaan vai et, en mie koko iltaa meinaa varttua ja pökkyyttää kiuasta suotta.

kopio_berta_saunassa_80_astetta.jpg.bmp

Bertan kotiarkisto

saunaan mennään kun suomalaisia ollaan riittävän usein ja saunotaan kuin vain suomalainen saunoo. So! so! kuulen sun, lukijani ajatukset joten eipä mennä asioiden edelle sillä meillä saunominen ei ole aivan normaalia perhesaunomista. Sillä meidän saunaseurueeseen kuuluu emännyyden lisäksi aiemmin mainitut kaksi bulldoggi rouvaa jotka odottavat jo saunan ovella saunaan pääsyä. Ja luoja paratkoon jos rouville ei käy kutsua löylyyn. Mokomat mököttävät pitkälle seuraavaan päivään eivätkä meinaa leppyä millään herkuilla. Mutta kuten aina naiset saavat tahtonsa läpi ja ovi avautuu ensin vanhalle rouvalle joka nostetaan ylimmälle lauteelle saunan vasempaan nurkkaan. Seuraava paikka on Eilan jonka viereen nostetaan Oona rouva, minä pääsen viimeisenä löylyyn saunan ylälauteen oikeaan reunaan. Tämän jälkeen alkaa tarjoilu, meinaan vesi kousikka kiertää Eilan kädessä vuoroin Bertan vuoroin Oonan edessä valuttaen raikasta vettä koirien ammottavaan kitaan, saattaapa välillä kaataa omaankin suuhun tätä elämän eliksiiriä minun muristessa ettei kaikkea löylyvettä pitäisi juoda vaan sitä pitää riittää myös kiukaalle joka puhkuu saunan nurkassa kuumana ja vihaisena, koivupilkkeiden ruokkiessa tulta ahnaasti. Ensin löylystä poistuu Oona, sitten Eila lopuksi lauteilla ollaan me kaksi Bertta ja mä. Kilvan ähkytään ja puuskutetaan päivän pölyt keuhkoista, katsotaan toisiamme kuin mitaten vieläkö tuo kestää lisää löylyä vai olenko jo voittanut tämän löylynlyönti kisan.

No minunhan on toki annettava periksi tässä taistossa ja ilmoitettava hänelle että lähdetäänkö jäähylle todeten että sää voitit. Mitäpä Bertta ? ilmeestä joka kasvoillaan tuo vanha rouva naamallaan poistuu saunan puolelta, ei jätä mitään epäselväksi kuka se löylyhuoneen valtias on. Mutta ensi kerralla minä voitan…ihan varmasti!

Bulldoggi rouvien saunailtaan kuuluu löylynoton lisäksi ottaa jälkiruoaksi jukurttia kuten isäntäkin, mistä lienee oppineetkaan.

Sitten asiaan! …asiaan?..tota ai niin! koirankarvalangan tekoon.

Mutta sehän oli Riitan ja Eilan juttu se meinaan.

Juttu kyhätty hetken mielijohteesta , ilman kemiallisia kiihokkeita tai pakon sanelemaa luomisen tuskaa

Savonlinnassa 25.11.2010tonttu.bmp

Kari.


KOIRAA HAKEMASSA

Hyvä lukija ! Minä hieman pohjustan tätä kertomustani ennen kuin lähdetään reissuun. Eli olen ollut sitä mieltä että kahjoja ovat ne jotka koiranpennun vuoksi ajavat maailmojen ääriin, ja vaikka Ruotsi ei olekaan maailmojen äärillä on matkan mitta edestakaisin yli 2000 km:ä. Tästä ajoa maasturilla n.1700km.

Kaikki sai alkunsa kun Eilan eli sen naisen joka meillä vaikuttaa kanssa mietittiin näitä meidän koiriamme ja kennel toimintaa jota olemme harrastaneet pienimuotoisesti jo jonkin aikaa. Tässä mietinnän tuloksena huomasimme että meillä ei ole jalostus koiria tällä hetkellä kuin Jerry, pystiffi uros ja tietenkin Berta eli työnimeltään Riiviö, joka olemukseltaan ei ole riiviö vaan todella sympaattinen bulldoggi narttu. Elikkä jos meinaamme jatkaa koirien kasvatus toimintaa on uusien jalostuskoirien hankinta vääjäämätöntä. Tosin meille hankitaan aina vain perheenjäseniä ei pelkästään jalostus (pennutus koneita), tämä aiheuttaa sen että meidän lauma käsittää tällä hetkellä 8 koiraa, 5 kissaa ja kani Jussi.

Mutta matkaan!

Oli kaunis kevät aamu, elettiin maaliskuuta sen neljättä päivää. Olin edellisenä päivänä käynyt hieman kulkupeliäni läpi käyden paikkoja läpi mikä voisi tulla kysymykseen jos auto remppaa matkalla. Kaikki näytti olevan kunnossa ja mielikin oli aivan seesteinen ja yllättävä kyllä olin aivan rauhallinen vaikka olihan kysymyksessä ensimmäinen ulkomaan reissuni, luit aivan oikein!! ensimmäinen ja ukko on yli 46:n . Mutta joskushan on aloitettava tämä maailman valtaus. Eikun kamat kasaan ja suunta kohti Juvaa, josta matkaan liittyy Minna ja Pasi Leppävirralta kennel Pyrrelandiasta, heidän on määrä ottaa samalta kasvattajalta narttupentu ja meidän on määrä ottaa urospentu. Pennuista olemme saneet vain netin kautta joitain valokuvia jotka kuten kuvat yleensä ovat vauhdikkaita ja joista näkee koiran rakennetta hyvin vähän. Mutta jostain syystä luotimme Edittiin pentujemme kasvattajaan , että pennut ovat hyvän tyyppisiä ja rakenteeltaan vastaavat toiveitamme koirien suhteen. Juvalle päästyäni Minna ja Pasi siirtivät matkatavaransa Pajeron takatilaan, ja niitä muuten riitti. Luulin että he meinaavat viipyä pitempäänkin kuin kolme päivää, jotka meidän on määrä viipyä reissulla. Minna mainitsikin että he ovat varautuneet aina vuodevaatteista alkaen kaikkeen.

Kello 13:00 päästiin jatkamaan matkaa, kotimaan osuus huristeltiin Mikkelin, Lahden, Hollolan, kautta Turkuun. Jo heti alkumatkasta Minna kertoi että häntä jännittää aivan hirveästi, että kädet aivan hikoavat ( samanlainen maailmanmatkaaja kuten minäkin).Pasi oli päällepäin rauhallinen mutta uskon että hänenkin mielessä pyöri miten löydetään Tukholman läpi oikealle tielle, ja miten löydetään jostain Galstadin kylästä Editin pieni keltainen mökki siis talo. Mutta minä isälliseen tapaan rauhoittelin että jos ihmisellä on osoite sen me kyllä löydämme. Ilmeisesti tämä auttoi koska ilmapiiri tuli rennommaksi. Perille Turkuun päästiin hyvissä ajoin, ja meille jäi pari tuntia aikaa etsiä satama ja selvittää miten päästään laivaan.

Mutta satama löydettiin hyvin ja Sea Wind:n toimisto ( muuten noin kuuden neliön koju ). No kojulle löydettiin ja oltiin muuten ensimmäiset, epäiltiin että tuleeko laivaan yleensäkin muita, vai mekö matkaamme hiililaivan kannella ypöyksin. Onneksi pelkomme oli turhaa sillä tulihan myöhemmin niin rekkoja kuin pikkuautoja samaan lähtöselvitykseen.

Pienenä yksityiskohtana mainitsisin tuossa kojussa ilmeisesti komennettuna olevan virkailijan töykeähkö käytös kun Minna kyseli kuinka toimitaan selvityksessä ja laivaan nousussa kun olimme ensikertalaisia, emmekä tienneet käytäntöä. Minnan kysymykseen kun häiritsimme hänen rauhaansa tämä töykimys vastasi…. avaamme toimiston puolen tunnin kuluttua…….ja kun toimisto vihdoin aukesi vastaus oli että ramppia pitkin sieltä ohjataan perille laivaan. Onneksi laivan henkilöstö oli huomattavasti mukavampaa.

Mutta laivaan päästiin eikä se ollut mikään hiililaiva vaan aivan asiallinen rahtilaiva joka otti niin rahtiakin kuin hyttimatkustajia. Kapeita portaita pitkin kiivetessämme mietimme kuinka näissä selvitään paluu matkalla, kun mukana vielä on kaksi eloisaa koiranpentua.

Hyttiin päästiin, hytti oli tosi pieni vaikka hytti oli neljänhengen hytti. Mutta kerros-sängyt nuo tilaihmeet mahdollistivat noin metrin levyisen käytävän sänkyjen väliin. Wc:llä meidän oli pakko nauraa, tämä mukaavuuslaitos oli noin yhden-neliön suuruinen ja piti sisällään niin lavuaarin, pöntön kuin suihkunkin. Mietittiin miten esim. Pasi suoriutuu iltatoimista moisessa kojussa, kun on vain n.180 pitkä ja painaa aikamiehen verran eli reilusti yli sadan. Tultiin siihen lopputulokseen että pestään siellä hampaat ja nenä. Muihin toimiin etsitään hieman isompi paikka.

image002.jpg

Minna ja Pasi ja SEA WIND:n salonki

Laiva muutoin soveltuu oikein hyvin menopeliksi Ruotsiin. Laivahan liikennöi Turun ja Tukholman väliä. Eikä meno - paluu matka maksanut kolmelta hengeltä ja autolta sekä paluu matkan koirilta kuin alle 170 euroa. Laivalta löytyi niin kahvio kuin ravintola sekä tietysti TAX FREE myymälä. Myös sauna näkyi olevan mutta kulttuuri shokin pelossa emme katsoneet millainen se oli. Sisätilat katsottuamme oli pakko päästä katsomaan millaista näkymä oli laivan kannelta.

VAROKAA laivan kannet ovat talvella todella liukkaat ja meri kylmää. Mutta silti kannelle ja katsomaan kuinka laiva lipuu hiljalleen saariston läpi pimeälle merelle. Mutta kannella tuli vilu, eihän aurinkokansi talvella ole järin lämpöinen paikka. Mutta kuuman kahvin ajatus veti meidät laivan kahvioon, nauttimaan laivan kahvista ja kahvileivistä.

Mutta kuten kaikki on tämänkin matkan ensimmäinen matkapäivä myöhäisessä illassa ja väsymys alkaa painaa matkamiehiä, eli iltatoimille sinne tilaihmeeseen ja untenmaille.

Hyvää yötä!

05.03.2004

Huomenta ! Herätyskellot olivat laitettu soimaan klo 6.30, mutta jostain syystä kaikki olivat jo jotakuinkin hereillä. Minulle ei ilmeisesti laivan hytti-ilma joka on erittäin kuiva sopinut sillä kurkkuni oli tosi kuiva ja ärsyyntynyt, mutta pienellä vesiryypyllä sekin rupesi toimimaan. Minna ja Pasi tosin mainitsivat nukkuneensa kutakuinkin hyvin.

Nopeasti oli aamutoimet suoritettu, ja mieleen tuli hyödyntää laivan tarjoama aamupala mahdollisimman tarkkaan, aamupala oli runsas kuten yleensäkin. Ja mehän syötiin niin että napa rutisi, sillä nuukina ihmisinä olimme päättäneet että Ruotsin puolelle me ei liikoja kruunuja kylvetä. Mokomatko eivät osaa edes oikeita rahoja ottaa käyttöön vaan leikkivät vielä omillaan. Aamupalan syötyämme suunnistimme laivan keulaan josta aukenikin suuremmoinen näköala Tukholman talviseen saaristoon, joka oli lähes yhtä kaunis kuin Suomen saaristo. Selvimpänä erona huomasin että Tukholman saaristo oli jyrkkärantaisempaan kuin meidän rantamme.

Kuulutus mainitsi että olemme noin vartin päästä satamassa, tällöin sisuksissa hieman kuohahti ja mieleen tuli miten selvitään laivasta kunnialla ulos ja miten osataan sataman läpi keskustan suuntaan ja oikealle tielle että päästään Eurooppa neljä moottoritielle. Laivasta poistuminen sujui kuitenkin hyvin ja satamaan oli merkattu reitti aivan kuin meitä ensikertalaisia varten, joten poistuminen satamasta sujui mukavasti ilman eksymistä. Mutta sitten Tukholman liikenne vaikka olikin aamuvarhainen oli pikkukaupungin immeisille melkoinen kokemus. Parhaimmillaan tai pahimmillaan neljä kaistaa samaan suuntaan, vauhti reipasta ja kaistanvaihtoja ristiin rastiin meidän edessä ja takana. Mutta me päätimme liittyä sikäläiseen liikennekulttuuriin ja etenimme joukon mukana reippaasti, ja tiukasti ajo-opasteita seuraten kuten parhaatkin autosuunnistajat. Tosin maisemia ei liioin kerinnyt katselemaan, joitakin maamerkkejä lukuunottamatta. Sikäläisistä autoilijoista voi mainita sen eron suomalaisiin verrattuna että kun laitoit vilkun päälle ja rupesit vaihtamaan kaistaa niin tilaa tuli heti, eikä niin kuin suomessa, että tähänhän et tule väliin. Kiitos tästä sikäläiselle liikennekulttuurille. Mutta ei sellaista reissua etteikö jotain harhaan ajoa tulisi. Meille se tuli aivan viimeisessä risteyksessä ennen kääntymistä E4 tielle. Ajoimme juuri tietä jossa oli useampi kaista samaan suuntaan, ja me olimme liian oikealla siirtyäksemme riittävän nopeasti vasemman laidan kaistalle jolta olisimme päässeet suoraan oikealle tielle. Näin ollen jouduimme kylläkin E4 tielle , mutta nokka näytti kohti pohjoista eikä etelää niin kuin pitäisi. Ajatuksissa heräsi epäilys kuinka pitkälle meidän pitäisi ajaa ennen kuin päästäisiin kääntymään takaisin. Mutta ei hätiä noin puolen ehkä kilometrin päässä oli ramppi oikealle josta päätimme yrittää takaisin kääntymistä. Arvio olikin oikea sillä pääsimme heti rampille noustuamme kääntymään vasemmalle ja sillan yli ja seuraavaa ramppia pitkin takaisin E4:lle. Jälleen oltiin selvitty kunnialla reitille ja mielialat olivat sen mukaiset. Jopa Pasikin pystyi kiinnittämään huomiotaan sikäläisiin autoihin, olihan kevät ja autokuume pahimmillaan. ja olihan niitä uusia ja uudehkoja volvoja, saabeja , bemareita. Siinä noiduttiin suomalaista autoverotusta ja päättäjiä jotka meitä suomalaisia kiusaavat jopa päällekkäisillä veroilla että saisivat autojen hinnat niin korkeiksi että niihin ei pääse käsiksi. Mutta matka eteni reippaasti, sikäläisten ajonopeuksien vaihdellessa 70-90-110 välillä tosin sikäläiset ajavat yleisesti ylinopeutta. sillä kun minä laitoin 90 alueella poppalooraani vauhdiksi mittarin mukaan 90 alueella noin 95-100 km:h niin meistä mentiin ohi niin että meinasi tulla niskat kipeäksi niitä seuratessa. Ensimmäinen ohitettava kaupunki oli Södertelje jonka ohi huristelimme vauhdilla olihan tie hyvä ja keli mitä parhain. Aurinko paistoi kilpaa matkalaisten kasvojen kanssa. Samalla rutiinilla ohitimme Nyköpingin, Norrköpingin, Linköpingin tosin Minna alkujännityksen lauettua otti pienet päiväunet nukkuen takapenkillä kunnes kännykkä tuo ihmisten riivaaja parkaisi hänet hereille. Mieluisasti huomasin että vanha-autoni pelasi hyvin eikä renaamisesta ollut puhettakaan, matka taittui ja me ihmeteltiin ruotsalaisten tapaa ripotella matkan varrelle lentokoneita, aivan totta ! lentokoneita oli nostettu pylväiden päihin, mikä nousuasennossa mikä laskussa. niitä oli ainakin puolen kymmentä. Ihmeteltiin niiden syytä ja kun suomalaisia oltiin, tultiin siihen lopputulokseen että lentokoneen pudottua se kasattiin muistuttamaan tapahtumasta tulevia sukupolvia. Eihän se varmaan oikea tulkinta ollut, mutta meille se sai kelvata, olihan kyse ruotsalaisista. Kiusaahan he meitä jääkiekossakin. Vai mitä!!

Linköpingin ja Jönköpingin puolenvälin paikkeilla saavuimme Vätternin rannalle, tämä suuri järvi ainakin pitkä se oli. ja melkoinen näkymä pitkän kuivanmaan ajon jälkeen. Järvi oli todella näkemisen arvoinen aamuisen sinisen usvan seassa, jotenkin se oli taianomainen sinisyydessään pienessä pakkaskelissä. Järveä olisi voinut katsella vaikka pitempäänkin mutta koirakuume painoi liikaa ja matka jatkui. Sen verran vielä maisemasta tiehän kulki korkeiden mäkien tai paremminkin vuorien ja järven välissä, meidän ihmetellessä sitä talojen määrää mitä sinne rinteelle oli rakennettu, tietenkin näköalan vuoksi, mutta kun talot olivat kuin mehiläispesät tiukassa toisiinsa nähden Näky oli ristiriitainen, kaunis järvi ja toisella puolella mökkikylä.

Tässä kohtaa on muistikuva järvestä!

Sillä kuvaahan en tietenkään ottanut, samperi!

Jönköpingiin saavuttuamme meidän piti ottaa suunta kohti Göteborgia, ja sinnehän me käännettiinkin menopelin keulan ja todettiin reitin olevan odotettua selkeämpi. Tässä vaiheessa Minna kaivoi esiin Edith :n reittiselostuksen lopputaipaleelle. Satakunta kilometriä ajettuamme saavuttiin tienristille jossa luki Ulricehamn, ja eikun ratti vasempaan kohti etelää. Tätä tietä ohjeen mukaan oli ajettava 19 kilometriä kohti Gallstadia, tie oli kaamea lähinnä se muistutti paikallista ralligrossirataa eli ei kieltä hampaiden väliin ja kahvoista tiukasti kiinni. Siinä sitten pompittiin kohti määränpäätä. Viimeinen ohje oli että navetta aivan tienlaidassa ja sen takana keltainen talo. Mutta löydettiinhän perille, tosin luultiin tulleemme tyhjään taloon kun koputteluihin ei heti vastattu. (talon emäntä oli päiväunilla) tämän ollessa ainoastaan tiedonvälityksen tulkinnan syytä ( että olikin hienosti sanottu) Edith nimittäin odotti meitä vasta seuravana päivänä. Mutta saatiinhan talon emäntä hereille ja vastaanotto oli tuttavallinen heti ensi hetkestä alkaen. Minnan joutuessa pistämään parastaan englannin kielen parhaiten halliten meidän Pasin kanssa vaieten diplomaattisesti. Sen verran itseä kehuen löytyi meiltäkin Pasin kanssa kielitaitoa kunhan perisuomalainen oikeinpuhumisen peikko poistui.

image004.jpg

Minna ja Edith lasten kanssa

Sitten heti katsomaan Edith:n koira katrasta, ja siellähän ne oli meidänkin tulevat pyrremme, tosin alussa hieman hakusessa olihan meillä vaan muistikuvamme sähköposti kuvistamme. Mutta koirat löytyi ja olimme tyytyväisiä näkemäämme, tietysti piti katastaa kaikki pennut ja niiden vanhemmat tätineen ja setineen. Loppu päivä ja ilta kuluikin nopeasti pentuja seuraten ja ajatuksia vaihtaen niin koirista kuin koiraihmisistä. Illalla saimme esimakua pennun hoidosta sillä edessä oli pentujen pesu johtuen aiemmasta tiedonvälitys sotkusta.

eikun töihin!!

image006.jpg

Editor pesulle

ja pesun jälkeen Teresan hellässä hoidossa

image008.jpg

Mutta jälleen on myöhä ja väsymys valtaa matkalaiset!

Hyvää yötä!

06.03.2004

Huomenta!

Yö nukuttiin hyvin Edithin talon yläkerrassa ja minä aamuvirkuimpana ponkaisin heräsin ennen Minnaa ja Pasia. Talonväki tosin oli jo aijemmin hereillä Teresan käsipallo pelin vuoksi. Aamu palan jälkeen ja sen aikana keskustelu koirista ja koiraihmisistä jatkui, meidän huomatessa että samanlaisia lieveilmiöitä on muuallakin koiraporukoissa kuin suomessa, mutta päätimme ettemme anna sen häiritä meidän kasvatustyötä ja orastavia lämpimiä suhteita Edithin kaltaisiin työlleen antautuvien kasvattajien kanssa.

Mutta aika rientää ja Edith loi keittiöstään meille matkalaisille mitä parhaimman lounaan, josta syvä kiitos hänelle. Vatsat täynnä ryhdyimme paneutumaan koirien papereiden katsasteluun ja kauppakirjojen laadintaan joka onnistui rutiinilla olihan noita kirjoitettu itsekin.

Ja kun valuuttapoliittinen puoli oli suoritettu olimme onnellisia koiranpennun omistajia. Sanomattakin oli selvää että pennuista ja muista koirista otettiin kuvia koko ajan ja mitä erinlaisimmista kuvakulmista.

image010.jpg

Editor pisillä

image012.jpg

Edith ja pentujen vanhemmat Ilio ja Atoya

image014.jpg

Edith ja se..se…se no niin

Mutta tie kutsuu ja on aika lastata tavarat ja koirat autoon ja ottaa suunta kohti Tukholmaa.

Viimeiset ja vähän haikeat kuvat viellä pihamaalla.

image015.jpg

Paluu matka sujui reippaasti olihan reitti tuttu ja keli suosi meitä jälleen. Paikkakunnat toisensa jälkeen solui ohitsemme aina nopeammassa tahdissa olihan kotimatka. Hieman jännitys lisääntyi kun aloimme lähestyä Tukholmaa sillä laivaus rutiinia meillä ei tunnetusti ollut. Mutta perille satamaan päästiin ilman ylimääräisiä kuvioita, ja löydettiin jälleen Sea Windin toimisto se ”koju” nyt palvelu oli asiallisempaa olisiko johtunut että palvelemassa olleista naisvirkailioista aijemman körilään sijaan. Kuten tullessa olimme nytkin hyvissä ajoin paikalla josta syystä jouduimme hieman turhan kauan odottamaan laivausta. varsinkin kun laivausta ohjailemassa oleva kaveri oli kuin napoleon radiopuhelimensa kanssa, emmekä nähneet hänen työskentelyssään mitään tolkkua kun hän odotutti muita autoilijoita joidenkin matti myöhäisten takia eikä päästänyt meitä laivaan. Ja sitten pari matkailuauto porukkaa jotka ilmeisesti luukulla hoksasivat että heidän täytyy maksaa kyydistä, jolloin he ilmeisesti keräsivät keskuudestaan kolehtia, seisottaen jonoa melkein puolituntia turhaan.

Mutta laivaan päästiin, ja raahasimme kalliin lastimme hyttiin. Sen verran olimme valveutuneita että olimme varanneet hytin lattialle sanomalehtiä ettei hytin lattia saanut uutta pinnoitusta tulevan yön aikana.

Siinä ne ovat

image017.jpg

Kun pennuille oli annettu ruokaa ja juotavaa oli aika mennä ”ulkoilemaan”.

image019.jpg

Ei muuten ollut kylmääää…

image021.jpg

Mutta hauskaa oli

Kun koirat oli ulkoilutettu, suunnistimme me ravintolaan syömään ansaittua päivällistä klo n.21.00, mutta hyvää oli ja riittävästi. Syönnin päälle suunnistamme laivamatkustajien paratiisiin tai ainakin se näytti siltä kun ihmiset hamstrasivat olutta, viinaa, tupakkaa yms. Onneksi me emme langenneet moiseen, ainakaan paljoa.

Mutta jälleen matkalaisia alkaa väsyttää ja on yölevolle menon aika.

Hyvää yötä!

07.03.2004

Huomenta Suomi !

Herättyämme huomaamme olevamme kotomaan vesillä kun kännykkä tervehtii suomeksi aamunvirkkuja matkalaisia. Yö ei ollut niin miellyttävä kuin tulomatkalla sillä hytti oli huomattavasti lämpimämpi, en tiedä johtuiko pennuista vai jostain muusta. Pasikin mainitsi yön mennessä hikoillessa ja pentujen ”tuotteita” korjaillessa. Mutta sellaista pentujen kanssa matkustelu on. Ruokaa pennuille ja ulkoilemaan aurinkokannelle.

Ja itse aamupalalle sillä emmehän suo toisille sitä iloa että tulemme myöhässä tyhjään pöytään. Aamupala oli myös runsas kuten menomatkalla. Täysin vatsoin valmistauduimme rantautumaan Turkuun huomataksemme että laivalla oli tullut enemmänkin koiria Suomeen päin, toiseen suuntaan se olisikin hankalampaa. Rantautuminen meni hyvin ja käänsimme auton nokan kohti kotimantuja ilman ollessa sumuinen ja matkalaiset ilmeisesti hieman väsyneet koska niin Minna luin Pasikin ottivat aamupäiväunet, minun tehtäväkseni jäädessä nauttia suomalaisista pikiteistä .Pennut viihtyivät hyvin autossa, varsinkin Editor nukkui..nukkui, Eveta sen sijaan välillä kaipasi Minnan hyväilyjä rauhoittuakseen.

Pian oltiinkin Juvalla ja oli aika purkaa kuormaa Pasin Fiestaan ja kiittää Pasia ja varsinkin Minnaa onnistuneesta reissusta, heittää hyvästit matkaseuralle. Jonka jälkeen minä Editorin kanssa suuntasimme kohti Savonlinnaa ja kotia.

Matkailu on mukavaa, mutta kotona on hyvä olla.

Sen todisti myös pentu päästyään kavereiden pariin ja Eilaa kiusaamaan. Etenkin Englannin bulldogginarttumme Bertaa joka otti oitis pennun omakseen..

image023.jpg

Eila ,Berta, ja Editor keittiössä

image025.jpg

Eila ja Editor tiskaamassa

image026.jpg

Kiitos matkaseurasta!


Minä koira ja miten minusta tuli se mikä olen

Alustus : Tämä tarina sijoittuu minne tahansa maankolkkaa, kaikkiin tuhansiin suomalaisiin koteihin joihin otetaan vuosittain tuhansia koiranpentuja. Näitä ihania karvapalloja joista ajansaatossa tulee joko ihmisen uskollisia palvelijoita tai yhteiskuntakelvottomia kaikkien hylkimiä ongelmatapaus, joka on syypää kaikkeen mahdolliseen mihin vain ihmisen mielikuvitus voi vain sen syyllistää. Mutta jotta asiat saisivat enemmän todellisuus pohjaa kerron tarinaani itä-suomesta perheestä jossa kasvoin ja vartuin siksi mikä olen. Tämä perhe voi olla mikä tahansa suomalainen tai miksei ulkomaalainen perhe, kuitenkin lähinnä länsimainen perhe. Tämä siksi että maailma jossa me koirat elämme ns. sivistyneessä maailmassa poikkeaa suuresti serkkujemme elämästä maissa joissa niiden tarkoitus on vain toimia ihmisen apuna jokapäiväisen leivän etsimisessä.

Osa 1 Olen iältäni 0-2kk, ja olen kokenut syntymisen ihmeen, olen saanut kokea jotain sellaista jota mikään muu elämänvaihe ei minulle voi tuoda. On erittäin suuri muutos tulla emon suojasta tähän hyvin erilaiseen maailmaan ,joka on vieraita hajuja täynnä ja olosuhteet muuttuvat kylmästä lämpimään jne. Onneksi luoja on hieman silottanut tätä tunteiden ja kokemusten myllerrystä, antamalla meidän kehittyä hetken ilman näkö- ja kuuloaistia. Tänä aikana minä kerään kokemuksia ja luottamusta ulkomaailmaan lähinnä sisarusten ja emon läheisyydestä. Tietenkin ihmiseltä joka huolehti emosta ennen syntymääni ja synnytyksen aikana. Tätähän minä en tietenkään itse tiennyt , mutta sen opin myöhemmässä vaiheessa kun vartuin, ja kun emoni sai uudet lapset. Tämä vaihe elämässäni oli yhtä kamppailua ( tosin hyvin opettavaista myöhempää elämääni varten) parhaasta nisästä joka pullotti täynnä hyvää maitoa, parhaasta makuupaikasta emon nivustaipeessa tai muutoin mieleisestä peitteen sopukasta. Tämä elämän vaihe on meille pienille koirille muutoinkin hyvin tarkkaa aikaa, sillä olemme hyvin haavoittuvaisia kaikille ulkomaailman pöpöille ja vitsauksille. Tämä siksi että emonmaidossa saamamme suoja alkaa heiketä, eikä oma elimistömme ole vielä aivan valmis kohtaamaan kaikkia vaaroja. Välillä ihmettelin miksi ihminen aina välillä tutki vatsanseutuani ja tarkkaili miten paljon syön ja mitä ulostan. Liikkeitänikin ne seurasivat alituiseen ja sitä miten ääntelin. Nämäkin asiat selvisivät minulle aikanaan vartuttuani. Vatsan seudun tarkkailu oli tarpeen jotta mahdollinen pentubakteeri tartunta havaittaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tämä bakteeri vie meistä koiranpennuista aina silloin tällöin muutaman ennenaikaisesti tuonelan lautturille.

Ilmeisesti tästä syystä meillä asuvat ihmiset eivät päästä vieraita ihmisiä tai koiria meitä katsomaan ennen kuin olemme varttuneet n. kuukauden verran. Emme mekään kaipaa tässä vaiheessa ulkopuolisia meitä ihmettelemään, sillä meillä on täysi työ omaksua koiran elämän kannalta tärkeitä vaistoja ja sovittamaan perimän kautta saamia ominaisuuksia tässä pienessä yhteisössämme . Viimein koitti päivät jolloin silmämme olivat sitä mieltä että meille voi näyttää ympäröivää maailmaa kaikkine ihmeineen, kuten miltä sisarukset, emä ja ihmiset näyttävät. Samoihin aikoihin korvamme avautuivat kaikkine äänineen, joista kaikki eivät olleet meidän mieleen. Korvamme ovat hyvin herkät joten emme pidä kovista ja korkeista äänistä, varsinkaan kun emme tiedä mitä ne tarkoittavat, pitäisikö pelätä vai laulaako emäntä vaan. Jokainen voi kuvitella millainen elämänmuutos on kun pimeyden ja lähes kuurouden jälkeen saa näön ja kuulon . Voi sitä tunnetilojen ja kokemusten tulvaa joka ryntää pieneen päähäni. Tämä aika on hyvin tarkkaa meidän myöhemmän kehityksen kannalta, tänä aikana keräämme kokemuksia kaikesta ulkoisesta ja rakennamme mielikuvaa ympäröivästä maailmasta. Samoihin aikoihin sain todeta että jalat, jotka aiemmin olivat toimineet lähinnä räpylöinä varsinkin takajalkojen osalta, alkoivat osoittaa merkkejä että niille voisi löytyä muutakin käyttöä kuin räpylän virka. Nimittäin jalkani rupesivat kantamaan ja tunsin olevani jo oikea koira. Ajattelin että nyt on maailma minulle auki, eikä mikään pidättelisi minua. Onneksi maailmamme on vielä tässä vaiheessa pentulaatikko ja sen lähiympäristö, ehkä pieni ulkotarha joka on puhdas ja erillään perheen muista koiratarhoista. Tämä aika on meidän parhaita ajanjaksoja sillä elämämme koostuu unesta, leikeistä sisarusten/ emon kanssa ja ruuasta….ruuasta….ruuasta.

Tämän ajanjakson lopulla meidän pitäisi alkaa leimautua ihmiseen, jonka kanssa tulemme elämään pitkän taipaleen. Tästä alkaa se elämänvaihe jossa meidät voi pilata tai meistä voi alkaa kasvattamaan yhteiskuntakelpoista ihmisen parasta ystävää ja apulaista, sillä me haluamme palvella isäntiämme ja emäntiämme mahdollisimman hyvin ja pitkään, mutta meille pitää kertoa mitä saamme tehdä ja mitä emme. Sillä me emme tiedä ihmisten maailman sääntöjä ja toiminta tapoja ellei meille sitä kerrota ja opeteta. Sillä yksikään koira ei syntyjään ole paha tai vihainen. Tietenkin meissä on kuten ihmisissä on yksilöitä joiden perimässä on sairauksiin altistavia virheitä kuten ihmisissä. Mutta mekin ansaitsemme mahdollisuuden elämään ja onneen, ja tässä tarvitsemme ihmisen apua , tukea ja turvaa sekä ymmärrystä ja pitkää mieltä. Me kyllä palkitsemme sen joka luottaa meihin ja on tukenamme.

Osa 2 2-4kk

Tämä ajanjakso jota ihmiset sanovat kaikkein tärkeimmäksi ajanjaksoksi koiran kehityksen kannalta. Tämän ajanjakson aikana minä leimaudun tai en ihmisiin, tämän ajanjakson aikana minun kanssa tulee olla erityisen tarkka.

Voi sitä leikin riemua jota saamme pitää pentulaatikossamme, ja omassa tarhassamme. Kaikkien hienojen lelujen kanssa mitä laumamme ihmiset ovat meille antaneet. Palloja, puruluita, paitariepuja sekä ihania puukeppejä joita on mahtava järsiä ja joista on hyvä kinastella sisarusten kanssa. Yleensä leluista toivon että ne olisivat puisia, nahkaisia, tai oikein kumisia jotka kestävät teräviä hampaitamme jotka kasvavat parhaillaan, emännän mielestä kenties pahimmillaan. Kovamuoviset ja sellaiset lelut joista irtoaa pieniä palasia ovat vaaraksi meille. Tämä ajanjakso elämästämme on myös jatkuvaa uuden oppimista ympäröivästä maailmasta joka avartuu jatkuvasti tuoden mukanaan paljon uusia mukavia ja pelottaviakin asioita joiden omaksumiseen tarvitsemme ihmisen apua. Näitä asioita ovat mm. vieraat äänet, hajut , vieraat ihmiset joita jostain syystä on ruvennut meillä käymää, ja jotka tuppaavat nykimään meitä…..outoa täysin vieraat ihmiset ?.

Muitakin outoja tapoja on ilmaantunut laumamme omille ihmisille niin…niin laumamme ihmisille, sillä olen oppinut että meidän lauma koostuu meistä pennuista , emosta, iskästä, muista laumamme koirista joita emme tietenkään näe kuin viereisessä tarhassa sekä ihmisistä jotka meitä hoitavat. Niin niitä outoja tapoja, ainakin minä koin ne oudoiksi alussa. Nimittäin kun heräsimme, meitä kiikutettiin vauhdilla ulos pissille, ja sama toistui kun olimme syöneet vatsamme killilleen hyvää ruokaa. Saimmehan jo tässä vaiheessa äidinmaidon lisäksi ihka oikeaa koiranvelliä. Lämmintä ja hyvää. Ensin emme ymmärtäneet mikä tämän toiminnan takana oli, sillä olisimme voineet pissiä ja kakkia sisäänkin. Tosin ihmettelimme miksi meitä torutaan tehtyämme tarpeemme sille olohuoneen matolle niin ! sille valkoiselle jossa oli pitkät karvat. Vähitellen tämäkin selvisi meille kun sama rutiini toistui aina uudelleen ja uudelleen, ja jostain syystä meitä kehuttiin aina kun teimme pienet vaatimattomat tarpeemme ulos, eikä sille matolle. Saimmepa joskus jonkin herkkupalan vaikka nakkipalan. Ja kun oppivia olimme hoksasimme että on meille paljon mielekkäämpää ja antoisampaa tehdä tarpeemme ulos. Toinen outo tapa oli kun meitä ruvettiin kieltämään, eli saimme karvaasti kokea että ylenpalttinen hellyttelyt oli ohitse ja elämäämme tulee jatkossa kuulumaan osana kiellot ja ohjeet. Tuli muuten otettua monta kertaa nenilleen kun en ymmärtänyt olla purematta pöydänjalkaa tai emännän näppejä. Mutta kerran hoksasin nuolaista emännän näppejä puremisen jälkeen, jolloin yllätyin kun emäntä kehui minua ja pääsimme pikkuhiljaa yhteisymmärrykseen pureskelusta. Ainakin se väheni, kokonaan en malttanut pureskelua jättää koska alati kasvavat hampaani vaativat työtä kutinansa takia. Tässä suurena apuna mulla oli kaiken-näköiset purulelut, joista parhaina puukepit ja paidanrievut.

Vieraiden käynnit vain lisääntyivät, meitä rupesi oikein pelottamaa kun meitä nosteltiin syliin ja rapsuteltiin ja roikoteltiin. Välillä piti päästä suorastaan piiloon uteliaita tai näytellä nukkuvaa että saisi olla rauhassa.

Oli joukossa myös sellaisia ihmisiä jotka puhuivat hiljaisella ja rauhallisella äänellä, nämä ihmiset malttoivat istua meidän keskelle lattialle. Nämä ihmiset odottivat että me rohkaisimme mielemme ja kapusimme heidän syliinsä, syliin jossa oli turvallisen oloista ja lämmintä. Näissä syleissä tuli tunne että nämä ihmiset pitävät juuri minusta ja minä heistä. Tunne suorastaan lämmitti mieltä ja tuli hyvä olo. Taisi niissä syleissä muutama unituokiokin vietettyä.

Samaan aikaan laumamme isäntä oli tunnistusmerkannut meidät mikrosirulla siltä varalta että katoamme tai meidät joku paha ihminen ryöstää omiemme joukosta. Ei muuten koskenut ollenkaan.

Eräänä päivänä häkkimme luokse tuli uusi vieras ihminen, joka tutki minut perinpohjin, korvat, silmät, jalat, suun ja ne.. ne no tiedättehän ne mitkä on pojilla ja tytöillä. Tämä täti sanoi että terveitä ollaan, olisimme valmiita siirtymään uusiin koteihimme.

Uusiin koteihin ! miksi ! Me viihdymme hyvin nykyisessä kodissamme, emmekä kaipaa uutta kotia. Olimme noin kymmenviikkoisia ja kasvaneet melkoisesti . Olimme täynnä elämän riemua ja päivämme täyttyivät leikeistä sekä kisailusta sisarusten kanssa. Osasimme pissiä ulos ja olla purematta huonekaluja (ainakin silloin kun meitä valvottiin).Ja nyt meidät annetaan pois miksi ? Pienen koiran mieli on syystäkin sekaisin, on kova paikka erota omasta laumastaan ja lähteä vieraiden mukaan.

Tämä muutos vaatii erityisen paljon uudelta laumalta johon minä joudun, ja minulta jonka maailmankuva hajoaa ja joudun kasaamaan kaiken uudelleen . Rakentamaan luottamukseni uudelleen ihmiseen joka haisee erilaiselta , toimii erilailla kuin syntymäkodissa toimittiin. Tietenkin hyödynnän aiemmin opitun ja koetun mutta muutos on iso enkä yksin selviä siitä vaan tarvitsen ihmisen apua ja ymmärrystä.

Niin tuli myös minun vuoroni lähteä uuteen kotiin. Eli tuli perhe joka oli päätynyt että minä olisin se koiranpentu joka olisi paras heille….kenties!, mutta olisivatko he parhaat minulle. Sen aika näyttää ja meistä molemmista siis minusta ja uudesta laumastani riippuu mikä on lopputulos. Mutta minä kärsin jos tässä ei onnistuta.

Uusi koti ! hämmennyksen ja epätietoisuuden sekamelska päässäni. Ihmiset ympärilläni ovat intoa täynnä, minua kiikutetaan sisään…ulos…sisään…ulos vieraiden luokse jotka tuppautuvat minuun kiinni, paijaavat . Onneksi alkuinnostus kestää vain hetken, jonka jälkeen ihmiset rauhoittuvat asioiden palattua sen lauman normaaliksi rutiineiksi. Onneksi minulla on osa näistä rutiineista, ja pääsen tutustumaan uuden kotini pihapiiriin laajemmin. Opettelemaan reviirini rajat, sekä panemaan merkille missä sijaitsee alueellani iskän auto, millaista ääntä se pitää, missä on roskapönttö toi epämääräinen otus joka tuoksuu aina erilaiselta, missä saan tonkia missä en, ketkä pihassamme saa käydä ketkä ei. Eräänä päivänä pihallamme oli mörkö ! haukuin sitä kaikella pennun raivolla jossa oli pieni osa uhoa, mutta suuri osa pelkoa ja hämmennystä kun en tiennyt mikä se oli. Ihmiset tulivat katsomaa mitä haukuin niin kovasti, eihän he ymmärtäneet mikä sai maailmani sekaisin. Viimein kun sain osoitettuani liiterin nurkalla olevaa tummaa outoa kummajaista, hoksasi emäntäni että varmaankin pentu siis minä haukuin roskapönttöä jonka paikkaa oli vaihdettu hiljattain. Niinpä menimme yhdessä katsomaan mörköä, minä hieman emännän takana, mutta valmiina pinkaisemaan pakoon jos tarve vaatii. Ei tarvinnut lähteä pakoon vaan lähelle päästyäni tunsin tutun tuoksun, jonka yhdistin roskikseen joka oli aiemmin toisessa paikassa. Näitä mörköjä oli nuoruudessani sitten paljonkin, mutta yhdessä laumani kanssa niistä selvittiin, ja opin itsekin päättelemään pitääkö pelätä vai onko uusi asia tutustumisen arvoinen. Samaan aikaan opin talon tavat eli milloin syödään ja milloin on lenkin aika , ja mikä tärkeintä opin missä on minun omapaikka missä saan olla rauhassa ja minne minulla ei ole mitään asiaa kuten sängyt, sohvat, pöydät jne. Enkä minä niihin kajonnut ellen kaivannut huomiota osakseni.

Vartuttuani ja saatuani kaikki nuoruuden rokotukseni, pääsin tutustumaan myös uusiin koirakavereihin jotka osa oli pelottavia ja osa vielä pelokkaampia kuin minä. Mutta pikkuhiljaa rupesin löytämään paikkani laumassani ja sen lähiympäristössä. Minua vietiin uusien ihmisten ja koirien luokse, pääsin tutustumaan uusiin paikkoihin, joista keräsin mukavia muistoja joiden varaan on hyvä rakentaa tuleva elämä. Minua varjeltiin varhaisnuoruuden aikana pahoilta negatiivisilta kokemuksilta, niitä tilanteita joihin jostain syystä jouduin kohtasimme ne yhdessä eikä niistä jäänyt minulle pelkoja. Mikä tärkeintä opin luottamaan ihmisiin, enkä enää vierastanut outojakaan ihmisiä. Opin että ihminen on aina lauman johtaja , ja häntä tottelemalla meillä molemmilla on hyvä olla. Ja ihminenhän kohtelee meitä koiria oikeudenmukaisesti, opettaen ja ohjaten vai mitä!.

Tarinan väsäsi kari joka kuluu laumaani aina….

Savonlinna 13.02.2005


Koiran elämää 0sa 3

Olen vanha !olenko hyödytön?

Minua, siis keski-ikäistä miehen jurrikkaa on aina ihmetyttänyt ilmoitukset, joissa haetaan uutta kotia vanhemmalle koiralle tai hieman ”puutteelliselle” maailman parhaalle ja mukavimmalle sydänten valtaajalle. Koiralle joka on sosiaalinen,,, lapsiin tottunut,,,, terve,,,, kaikkemme,,, koulutettu jne.

Ja ilmoitustekstit: ”pitovaikeuksien takia”,” ajan puutteen takia”, ”tarpeettomana”, ” jne.

Kaikkihan on tietenkin joissakin tapauksissa perusteltujakin syitä luopumaan koirasta tai muusta lemmikistä. Mutta suurimmassa osassa tapauksissa on kyse vain ihmisen lyhytnäköisestä suhtautumisesta lemmikkeihin ja niiden hyvinvointiin. Sekä omat pätemisen tarpeet joita pönkitetään koiran kautta.

Otan jälleen itselleni koiranroolin, jotta asian eri vivahteita on helpompi saattaa muotoon jonka toivottavasti mahdollisimman moni ihminen ymmärtää ja miettii omalta kohdalta mahdollisesti tilannetta jos on luopumassa koirastaan.

Tapaukset ovat keksittyjä, mutta ne voisi olla vaikka sinun tapauksesi.

  1. Terve tuloa meille! haukun kiivaasti autoa joka saapuu pihaamme. En tunne auton ääntä enkä odota laumamme ihmisiä kotiin koska ne ovat jo kotona. Ai niin ! en ole esitellyt itseäni. Olen nuori dobermanni uros Cecar . Asun venäjällä , meillä on hieman kurjat olosuhteet. Eikä aina ruuastakaan ole varmuutta, mutta elän onnellista aikaa sisarusten kanssa leikkien ja opetellen koiran elämää. Olen kuulemma hyvää sukua, ja geenit sisälläni tekevät minusta laadukkaan rotuni edustajan. Äitini on erityisesti kunnostautunut tottelevaisuus kokeissa, ja palkittu useissa kisoissa mitalein ja kunniamaininnoin. Isäni on taasen lujahermoinen, viisas ja vahva. Hänet on koulutettu suojelukoiraksi, joka suojelee isäntäväkeä kaikissa tilanteissa. Ihailen isääni ja haluan tulla hänen kaltaisekseen. Niin se auto joka tuli pihaamme, siitä astui ulos nuori pariskunta. En tuntenut heitä, mutta laumani ihmiset tuli kuitenkin tervehtimään tulijoita, joten lopetin haukkumisen .

Hetken juteltuaan vieraat tulivat luokseni, ja ilmoittivat haluavansa ostaa minut Suomeen.

Näin alkoi matkani Suomeen uuteen kotiin, jossa minua odotti Julius dobermanni uros. Tämä vanhahko herrasmies tulisi olemaan minulle tukena ja turvana pentuaikana ja sen jälkeen niin kauan kuin jaksaa. Niin minä ainakin luulin. Alku menikin mukavasti uuden pihapiirin tutkiskelussa ja hieman kisaillessa Juliuksen kanssa. Sain hyvää ruokaa ja minusta pidettiin hyvää huolta.

Parhaita hetkiä oli rauhalliset lepohetket Juliuksen kanssa, tämä hieman harmaantunut vanhaherra kertoi tarinoita nuoruudestaan, ja kokemuksistaan elämän varrelta. Juliuksen tausta oli melko lailla samanlainen minun kanssa. Hänen ollessa nuori, ihmiset halusivat treenata Juliuksesta palveluskoiran jonka tasoista saa hakea. Käytiin pitkillä lenkeillä ja treenattiin kaikenmoisia lajeja kuten tottelevaisuutta, hakua, jälkeä , ja suojelua tämän sanottua Julius huokaa syvään ja silmäkulmaan ilmestyy kyynel. Kysyin pennun arkuudella miksi kyynel, miksi syvä raskas huokaus.

Julius ei ollut halukas vastamaan kysymyksiini, vaan painoi kuononsa käpälien alle ja vaikeni. Oma mielenikin oli raskas tämän jälkeen, ja mieltäni painoi ajatus mikä voi olla niin vaikea asia että Julius ei jaksaisi tai halua kertoa minulle syytä tähän. Kartoin pitkään aihetta, mutta en päässyt asiasta irti vaan asia painoi pientä mieltäni jatkuvasti.

Niinpä eräänä iltana kun olimme tulleet iltalenkiltä ja syöneet makoisan aterian ja käytyämme levolle. Muuten meillä Juliuksen kanssa on oma sohva, mahtava vanha laiskanlinna jossa saa makoisimmat unet mitä koira voi saada. Aikamme kyhnytettyämme kylkiämme toisiimme löysimme sopivan asennon jossa voisi torkahtaa raukeaan uneen. Julius varmaankin nukahti jo mutta minä en saanut unta vaan vanha asia palasi mieleeni enkä saanut unta, vaan valvoin ja mietin uskaltaisinko vielä kysyä Juliukselta asiaa joka sai hänet silloin surulliseksi. Tönäisin kuonollani Juliusta varovasti kuonoon, ja toivoin hänen heräävän, ei herännyt…tönäisin uudelleen….ei vieläkään. Hätäännyin olisiko Julius kuollut kun ei herää. Taisin hädissäni parkaista, kun Julius nosti kuin nostikin luomiaan, kysyen rauhallisella äänellään miksi en nuku ja anna hänen nukkua. Sanoin etten saanut unta vaan vanha asia painoi mieltäni.

Kysyin arastellen kertoisiko hän nyt mikä sai hänet surulliseksi silloin. Julius katsoi harmaantuneella levollisella katseellaan syvälle silmiini, ja kysyi haluaisinko tosiaan tietää .

Sanoin että halua, olisipa asia mikä hyvänsä.(tämä oli varomaton lupaus puoleltani, jonka koin omakohtaisesti myöhemmin.

Huokaisten syvään Julius alkoi kertoa elämäntarinaansa, joka on tuttu varmaan monelle ikääntyneelle koiravanhukselle joita on suomen maassa tuhansia ja taas tuhansia.

Jo nuorena minua koulutettiin tulevaa uraani varten pitkillä lenkeillä ja kaikenmoisilla eri harjoitteilla, joihin kuului tottelevaisuutta, jälkien etsimistä sekä ”taisteluharjoituksia” joissa minun tuli puolustaa omia mielitavaroitani. Näissä treeneissä piti olla aktiivinen, purra ja riuhtoa lelua pois vieraalta. harjoitusten jälkeen olin hyvin vihainen, ja minulta meni hyvin pitkään ennen kuin rauhoituin, ja pystyin ajattelemaan muutakin kuin puremista. Nämä harjoitukset oli myös hyvin rasittavia, niinpä minullakin oli niskat ja selkä melko usein hyvin kipeät.

Keskeytin Juliuksen ja kysyin miksi täytyi olla vihainen ja taistella, leluthan olivat hänen.

Julius sanoi kaiken tuon kuuluvan hänen koulutukseen ja omistajan haluun kasvattaa hänestä kaikkein paras palveluskoira. Koiran joka pyyteettömästi toteuttaa ihmisen käskyt eikä kyseenalaista käskyjen järkevyyttä. Niin mutta…. mutta halusitko itse olla vihainen ja varmasti pelottavakin.

En halunnut ! mutta minun täytyi tehdä niin, sillä jos en toteuttanut käskyjä heti ja juuri niin kuin käskettiin, sai tuntea nahkoissani tottelemattomuuteni.

Löikö ihmiset sinua….kun tämän sanoin kuohahti sisälläni jokin joka oli pakahduttaa mieleni kiukusta.

Kyllä löivät….potkivat…jättivät joskus ilman ruokaa.

Kuunnellessani Juliuksen tarinaa, pyrkii mieleeni väistämättä ajatus moisen koulutuksen mielekkyydestä. Kysyikin häneltä mitä mieltä hän on koulutuksesta joissa vaaditaan moisia taitoja. Julius mietti hetken ja alkoi vastata mutta silmäluomet painuivat kiinni ja vastaus jäi saamatta. Julius.. Julius…kuiskasin ja tönäisin kuonolla vanhuksen kylkeä.

Mitä ! vastasi Julius

Niin onko mieltä koulutuksessa jossa opetetaan olemaan vihainen ja puremaan vaikka ei itse haluaisi.. Julius vastasi hieman mietteliään näköisenä , että on työtehtäviä joissa on niitäkin taitoja tarvitaan ja joudutaan käyttämään. Mutta näitä töitä tekevät ammattilaiset jotka kohtelevat myös meitä nelijalkaisia työtovereita kunnioituksella ja arvostavat meidän apua jonka annamme.

Aikanaan Juliuskin valmistui käyttövalioksi.. muotovalioksi, jota kiidätettiin kisoista kisoihin kokeista kokeisiin. Oli suojelukokeita…hakukokeita…jälkikokeita…rauniokokeita. .toko - kokeita ja näyttelyitä.

Julius pärjäsikin hyvin kaikissa näissä, sillä halusihan hän palvella laumansa johtajaa mahdollisimman hyvin ja ansaita olemassaolonsa oikeuden laumassa.

Mutta rankka kilpailutahti ja raskaat treenit vaativat veronsa ja kun ikääkin on jo kertynyt ei kilpailu tulokset enää riitä tyydyttämään ihmisten vaatimuksia. Vaan Juliuskin saa kokea miltä tuntuu olla liian vanha kisaamaan nuorempien kanssa. Niinpä hänkin väsyy ainaiseen kisaamiseen.. pitkiin automatkoihin… kivistäviin jalkoihin…jäykkään selkään jota koskee aina kun liikahtaa. Sitä haluaisi vaan levätä ja olla hiljaa oman perheen parissa. Muistella menneitä, ei niitä rankkoja harjoituksia…iskuja…potkuja….moitteita vaan mukavia rauhallisia kesäpäiviä marjametsällä tai leppoisia näyttelypäiviä joissa sai paistatella päivää vihreillä niityillä. Vihreillä niityillä.. nämä sanat saivat Juliuksen mielen kuohahtamaan. Käytetäänhän noita sanoja myös kuvaamaan viimeistä matkaa tuonelaan.

Juliuksen silmäkulmaan ilmestyy kyynel ja toinenkin, huomasin ne ja kysyin miksi kyyneleet. Ethän sinä ole kuolemassa tai….. ethän!

.

Julius huomasi suuren huolen ja pelon pienen koiran olemuksessani niinpä hän lausui rauhallisella äänellään …en ole kuolemassa, (toivottavasti) tätähän en tietysti sanonut ääneen pennun kuullen.

Pentu käänteli päätään puolelta toiselle eikä ollut oikein vakuuttunut vastauksestani, vaan tiukkasi todellista syytä kyyneliin.

Mietin hetken tulisiko minun kertoa mitä todella mielessäni ajattelin kun kyyneleet nuo tunteiden tulkit paljastivat mielen liikahdukset, vaikka tietoinen minä ei olisi niitä halunnut tuoda julki. Päätin kertoa kaiken uhallakin kertoa todellisen syyn mieleni apeuteen.

Cecar ! Se mitä sanon ei johdu sinusta tai sinun tulemiseen laumaamme. Mutta en anna itselleni anteeksi jos en kerro näitä elämän varjopuolia sinulle.

Se miksi sinut on tuotu laumaamme johtuu minusta ja siitä etten enää jaksa toteuttaa omistajani toiveita, vaan aika on hiljalleen ajamassa ohitseni palveluskoirana.

Julius ! sinähän olet yhä sama koira kun olit nuorempana, eikä sinun osaasi voi väheksyä nyt eikä myöhemminkään sillä perusteella että vanhenet etkä jaksa enää niin kuin nuorena.

Naurahdan pienen pontevuudelle jolla hän asiaansa esittää, mutta eihän pentu voi tietää kaikkea kun elämän kokemus rajoittuu kodin ympäristöön ja pennun viattomaan suhtautumiseen elämään.

Vakavoidun ja jatkan …Olen huomannut ihmisten keskusteluista että he pohtivat tulevaisuutta minun osaltani, eikä he ole päättäneet kohtaloani …vaihtoehtoina on heidän puheissaan ollut myydä minut johonkin uuteen kotiin jossa pääsisin helpommalla ….tai että minulle annettaisiin viimeinen piikki, jolloin pääsisin niille vihreille niityille.

Cecarin huulet alkavat mutristella silmiin ilmestyy ensimmäiset omat kyyneleet. Pieni ei saa huuliltaan muuta kuin mutta…mutta ei niin saa tehdä!.

Huomaan pennun tuskan joten virkan rauhoittaakseni .. onhan vielä yksi mahdollisuus…

mikä se on pentu huudahtaa….mikä se on …naurahdan ja jatkan.

Jatketaan kuten tähänkin asti, leikkien, syöden, ja nauttien elämästä. Tämän sanottuani pentu painautui kylkeeni, painoi pienet silmänsä kiinni ja nukahti ynähtäen pennun viattomaan uneen. Uneen jossa kaikki päättyy hyvin.

Se miten tarina lopulta päättyy päätät sinä lukijani omalta kohdaltasi kun se tulee eteesi. Toivottavasti teet oikeat ratkaisut ja elät niiden kanssa rauhassa.

tarinan sepittänyt

Kari Kaiponen