Kaikenlaisia juttuja koiriin liittyen

Savonlinnassa 25.11.2010 / Kari

On marraskuun puoliväli ja ulkona luonto valmistautuu talvilepoon. Puut on luovuttaneet lehtensä maahan, nurmi nukkuu ja valo pakenee aina vain nopeammin mailleen. Luonto valmistelee meitä pimeään vuoden aikaan, pyytää että meidänkin pitäisi hieman hellittää vauhtia, levätä ja valmistautua uuteen kevääseen kasvun ja valon aikaan. Mutta jokainenhan tietää ettei nykyinen yhteiskunta ja elämänrytmi salli meidän oikaista itseämme uuninpankolle pitkäksemme vaipuaksemme talvihorrokseen havahtuaksemme jälleen kevääseen, vaan meidän on paiskittava töitä niska limassa kuten vanha sananlasku sanoi. Maa ei laiskoja elätä…….niin ehkä tänä päivänä se ei aina pidä paikkaansa, mutta se on sitten uuden tarinan paikka. Mutta nyt kun olen oikein lääkärin käskystä jonkin aikaa työrajoitteinen, on muuten hieno sana, sillä saadaan jaoteltua ihmisiä niihin jotka saavat työtä ja niihin joille ei sitten tarjota työtä,
vaikka mokomat haluaisivatkin ollen valmiita kantamaa kortensa kekoon tämän maan hyväksi. niillä taidoilla ja kyvyillä kuin heillä on. Himskatti taas tuo ajatus lähti laukkaamaan asiani ulkopuolelle. Ruotuun hyvä veli ..ruotuun!.

Nimittäin Snellmannin Riitta pyysi kuvia ja tekstiä Pystifiyhdistyksen julkaisuun miten koiraharrastusta voi laajentaa vaikkapa koirankarvalangan valmistukseen, ja sitä kautta tuottamaan ”puutteessa elävälle kansalle” sukkia, lapasia tai vaikkapa villapaitoja. Annettakoon Riitalle ja Eilalle tehtäväksi tuo luomistyö……mutta kun tuo piruus iskee niin pitihän minun tuottaa oma versio asiasta.
Luoja minua suojelkoon loukkaamasta ketään tai aiheuttamasta pahaa mieltä lukijoille. Mutta kuitenkin

Koiramäen pirtti uinuu Tynkkylänjoen kylässä Savonlinnan kaupungin laitamailla Enonkoskelle menevän mutkaisen tien varrella. Soratie vie tulijan punahonkaisen pirtin pihapiiriin, jossa on asumuksen lisäksi puuliiteri jonka toisessa päässä rompetila kaikenlaisille työkaluille ja koneille. Pellon laidassa jonossa ja kasassa on kaikenlaisia maataistelukoneita isännän maanviljely tarpeita varten(n.1ha pelto). On niitto- ja kylvökoneet, paalain, pilkekone, aurat, karhet jne. pötköttääpä puiden välissä traktorikin. Oikein Fergus- sonni, no onhan se jo hieman väsyneen oloinen, mutta nöyrästi se aina mylvähtää työntäen mustaa savua putkestaa kun on peltotöiden tai lumen luonnin aika.

Itse asumus on rakennettu 90 luvun lopulla Aulis Viinasen Päivärinne tilasta lohkaistulle etelään päin laskeutuvalle rinnetontille. Rakennuksen alakerrassa sijaitsee autotallien lisäksi talossa asustavien koirien tilat sekä koirien trimmaus tilat. Yläkerrassa sijaitsee talonväen asumustilojen lisäksi vierahiksi tulleiden koirien-ja kissojen sviitit, kun lemmikkihoitolaa pitävä emäntä niitä joskus on kutsunut. Itse pirtin puolella komentoa pitää kaksi englannin bulldoggia. Berta tuo vanha bulldogginarttu, joka pyrkii korkeasta iästään huolimatta pitämää kurissa nuorenpansa. Ärhentelyn joskus yltäessä miltein falsettiin ja vaikka nenänpää saakin silloin tällöin ylimääräisen rypyn. Nuorempi narttu Oona taasen mielestään omistaa kaikki tontin kivet ja kantaa ne nähtäville. Lisäksi pirttiä asustaa neljä kissaa. Rimpiläinen tuo siiamilaisrotuinen vanha kollipoika, jonka lauluääni on sanoin kuvaamaton. Se on sekoitus oopperalaulua ja betonimyllyn rohinaa. Lisäksi Nappula, Nallikainen ja Tintamari. Ai niin asustaa pirtissä kaksi immeisolentoa. Joista toinen hakkaa tätä tekstiä kymmensormi järjestelmällä, eli kaksi hakkaa ja kahdeksan seuraa sivusta. Toinen taasen on talon emäntä, ei muuten mitään sukua allekirjoittaneelle, mutta kantoi kampsunsa tupaan asettuentaloksi. Pyynnöstä tosin meinaan.

Tuo emännyys josta nyt kirjoittelen ei olekaan mikä tahansa Ilomantsin peräkyliltä lähtenyt naisen kuvatus, vaan luonnehdinta joka sopisi häneen tulee väkisinkin hieman monisäikeisemmäksi kuten koirankarvalanka, joka oli tämän jutun pohjimmainen ajatus. Luonne kuvaus hänestä olisi paremminkin saunanluukusta lentänyt hehkuva kekäle, joka lattialle pudottuaan sihisee ja rätisee sylkien mustaa savua. Mutta leppyy kuten immeisen pinta saunan löylyssä. Saunan löylyssä jonka jakaa molemmat bulldogit, siemaillen kousikasta vettä ja puuskuttaen kilpaa.

Saunan jälkeen voi tuvan puolella ajatella vaikka koirankarvalankojen valmistuksen saloja.

....hieman värittäen

Saunomista odotellessa emäntä tuo hieman laihanpuoleinen, luojan kylkiluusta repäisty ihmisolento. Ohuesta varrestaan huolimatta kuin katajanoksa, hän mietiskelee tulevaa talvea ja sen pakkasia. Kipuaa parvelle tutkailemaan mihin kuntoon on jääneet menneentalven jäljiltä villasukat ja lapaset. Kuluneet ovat mokomat huonoon kuntoon, kovalla käytöllä ovat olleet, kantapäät puhki kuluneet.

Vuosien saatossa hän on kerännyt koiriensa turkkien alusvillaa, näitä villasäkkejä lojuu varaston nurkissa erinäinen määrä. Langan kulutusominaisuuksia parantaakseen hän lisää toisen mokoman lampaanvillaa lujittaakseen lankaa.
Parven nurkasta löytyy myös koirankarva pussukoita, pärevasusta löytyy käsikarstat villan karstaukseen, konekarsta jos on kiirus saada nopeasti karstattua karvat kehräys kuntoon. Ja tietenkin löytyy rukki, tuo ikiaikainen emäntien ihmekone jonka ääressä on moni laulu laulettu ja moni itku itketty, moni kehto keinahdellut.

Aikansa tuhrattuaan on kaikki tarveaineet käsin ulottuvilla ja eukko nostaa istuinpallin aarteidensa keskelle ja aloittaa uurastuksen.
Alkuun kuuluu luonnollisesti käynnistysvaikeudet. No mikä kun ei pyöri….samperi näitä rullia….miksei se vedä jne. Mutta hetken kuluttua asiat alkavat lutviintua, ja kaikki esivalmistelut ovat kohallaan kuten pikkupoika sanoi napaansa rapsutti. Napa joka omassa pienuudessaan on myös villantekokone! Ai! Eikö ole…on se, ainakin mulla napa tuottaa samanoloista alkuainetta kun on karstattu villa, ainakin se näöltään on samanlaista.

Mutta asiaan..

Itse langanteossa karstaus ja kehrääminen on sitä kevyempää puuhastelua, mutta alkuaineen eli koiran turkin selviminen ja alusvillankerääminen talteen vaatii hyvää selkää, vahvoja käsi- ja sormivoimia, puhumattakaan asemankellon aivoja tai lehmän hermoja. Toinen roksuttaa tasatahtiin vuodesta toiseen satoi tai paistoi, antamatta minkään häiritä ajankulua ja toinen syö ja nukkuu.. syö ja nukkuu …. ei väliä mikä päivä tai vuosi on vaan syö ja nukkuu.

Jokainen pystiffin omistaja tietää että pystiffit jos mitkä ovat yksilöitä alistuessaa tuohon taistoon joka on edessä kun emännät lähestyvät niitä kampojen, saksien, ja karstojen kanssa. Kasvoillaan ilme joka pysäyttäisi vaikka millaisen sonnilauman tai ukonkuvatuksen jolla on mielessään muukin kuin Kreikan kriisi tai Irlannin asuntokupla.Mutta kuten kaikissa yksilöissä on koirissakin sellaisia jotka alistuvat kuin teuraat tuohon käsittelyyn ja jopa nauttivat kun karva kuontaloa vanutetaan , revitään ja raastetaan. Toisten ilmeestä taasen voi lukea että Tule vaan! valmiita ollaan taistoon ja katsomaan kumpi väsyy ensin ja antaa periksi. Mutta kuten aina emäntä lähtee aina koirankarvanyytin kanssa tuville, kasvoillaan ilme jollaisia näki ennen vain sotajermujen kasvoilta kun palasivat onnistuneelta partiomatkalta rajan takaa.

Vaan tulipahan pohjavillat kerättyä ja mahdollisesti naapurin lammas on saanut luvan luovuttaa villansa tähän tärkeään yhteiseen voimainponnistukseen, jotta voidaan pyöräyttää tämä tuotantoyhteiskunnan esiaste eli omavaraistalouden tuotanto käyntiin.

Käsi käy villasäkillä tunnustellen villan olemusta kunnes viimein valitsee mieleisenkokoisen nyytin koiran alusvillaa ja asettaa sen käsikarstan pinnalle alkaen karstata villaerää karstalta toiselle kunnes koko villaerä on selvitty eli säikeet ovat samansuuntaisia. Tämän jälkeen hän karstaa muutaman kerran vastakarvaan, jolloin karstasta villa irtaantuu käärön muotoisena kiehkurana.

Kiehkuran kierähdettyä vasunpohjalle käy käsi jälleen säkillä etsiskellen seuraavaa mieleisen tuntuista villakuontaloa. Tätä jatkuu aikansa ja saattaapa olla että emännyydenkin ajatukset karkaavat lapsuuden pirttiin jossa oma äiti kotiaskareiden lomassa karstasi ja kehräsi villoja laulaen välillä lapsuuden lauluja, elämän iloja ja suruja toiveita paremmasta tulevaisuudesta lapselle joka rukin vieressä olevassa kehdossa uinui untaan tietämättömänä arjen murheista tai elämänpuutteista. Sillä monessa pirtissä vielä 50 -luvulla arki oli hyvin karua ja kovaa. Mutta monella tavalla elämä oli myös onnellista. Ihmisetrakensivat kotosuomea suurella innolla ja uutteruudella, olihan sodan loppumisesta vain kymmenkunta vuotta ja kaikesta oli puutetta. Jokaisen työpanosta tarvittiin. Näitä muistellessaan huomaamattaan alkaa parven nurkasta kuulua hiljaista hyräilyä vahvistuen lauluksi joka kertoo isoäidin vanhasta rukista joka rallattaa pahanmielen pois, puutteen iloksi. Mielihyväksi kun lapsi saa uudet kintaat, vaari uuden villapaidan.

Kuten aina ja varsinkin käsitöitä tekevät tietävät että aika pysähtyy kun kädet alkavat aherruksen ja ajatukset lähtevät vaeltamaan menneisiin tai tuleviin aikoihin, aika menettää merkityksensä ja sillä meneekö aikaa tunti vai useampi ei ole merkitystä. Paluu arkeen tapahtuu tässäkin tapauksessa kysymykseen, menetkös saunaan vai et, en mie koko iltaa meinaa varttua ja pökkyyttää kiuasta suotta.

Bertan kotiarkisto

Saunaan mennään, kun suomalaisia ollaan, riittävän usein ja saunotaan kuin vain suomalainen saunoo. So! so! Kuulen sun, lukijani ajatukset, joten eipä mennä asioiden edelle, sillä meillä saunominen ei ole aivan normaalia perhesaunomista. Sillä meidän saunaseurueeseen kuuluu emännyyden lisäksi aiemmin mainitut kaksi bulldoggi rouvaa, jotka odottavat jo saunan ovella saunaan pääsyä. Ja luoja paratkoon, jos rouville ei käy kutsua löylyyn. Mokomat mököttävät pitkälle seuraavaan päivään eivätkä meinaa leppyä millään herkuilla. Mutta kuten aina, naiset saavat tahtonsa läpi ja ovi avautuu ensin vanhalle rouvalle, joka nostetaan ylimmälle lauteelle saunan vasempaan nurkkaan. Seuraava paikka on Eilan, jonka viereen nostetaan Oona rouva, minä pääsen viimeisenä löylyyn saunan ylälauteen oikeaan reunaan. Tämän jälkeen alkaa tarjoilu, meinaan vesi kousikka kiertää Eilan kädessä vuoroin Bertan, vuoroin Oonan edessä valuttaen raikasta vettä koirien ammottavaan kitaan, saattaapa välillä kaataa omaankin suuhun tätä elämän eliksiiriä minun muristessa, ettei kaikkea löylyvettä pitäisi juoda vaan sitä pitää riittää myös kiukaalle, joka puhkuu saunan nurkassa kuumana ja vihaisena, koivupilkkeiden ruokkiessa tulta ahnaasti. Ensin löylystä poistuu Oona, sitten Eila lopuksi lauteilla ollaan me kaksi, Bertta ja mä. Kilvan ähkytään ja puuskutetaan päivän pölyt keuhkoista, katsotaan toisiamme, kuin mitaten vieläkö tuo kestää, lisää löylyä vai olenko jo voittanut tämän löylynlyönti kisan.

No minunhan on toki annettava periksi tässä taistossa ja ilmoitettava hänelle, että lähdetäänkö jäähylle todeten, että sää voitit. Mitäpä Bertta? Ilmeestä, joka kasvoillaan tuo vanha rouva naamallaan poistuu saunan puolelta, ei jätä mitään epäselväksi kuka se löylyhuoneenvaltias on. Mutta ensi kerralla minä voitan…ihan varmasti!

Bulldoggi rouvien saunailtaan kuuluu löylynoton lisäksi ottaa jälkiruoaksi jukurttia, kuten isäntäkin, mistä lienee oppineetkaan. Sitten asiaan …asiaan?....tota ai niin!

Koirankarvalangan tekoon. Mutta sehän oli Riitan ja Eilan juttu se meinaan.

Juttu kyhätty hetken mielijohteesta , ilman kemiallisia kiihokkeita tai pakon sanelemaa luomisen tuskaa.

Klikkaa tästä kirjoittaaksesi tekstiä