Koiraa hakemassa

04.03.2004 / Kari

Minna ja Pasi ja SEA WIND:n salongissa.

KOIRAA HAKEMASSA

Hyvä lukija ! Minä hieman pohjustan tätä kertomustani ennen kuin lähdetään reissuun. Eli olen ollut sitä mieltä että kahjoja ovat ne jotka koiranpennun vuoksi ajavat maailmojen ääriin, ja vaikka Ruotsi ei olekaan maailmojen äärillä on matkan mitta edestakaisin yli 2000 km:ä. Tästä ajoa maasturilla n.1700km.

Kaikki sai alkunsa kun Eilan eli sen naisen joka meillä vaikuttaa kanssa mietittiin näitä meidän koiriamme ja kennel toimintaa jota olemme harrastaneet pienimuotoisesti jo jonkin aikaa. Tässä mietinnän tuloksena huomasimme että meillä ei ole jalostus koiria tällä hetkellä kuin Jerry, pystiffi uros ja tietenkin Berta eli työnimeltään Riiviö, joka olemukseltaan ei ole riiviö vaan todella sympaattinen bulldoggi narttu. Elikkä jos meinaamme jatkaa koirien kasvatus toimintaa on uusien jalostuskoirien hankinta vääjäämätöntä. Tosin meille hankitaan aina vain perheenjäseniä ei pelkästään jalostus (pennutus koneita), tämä aiheuttaa sen että meidän lauma käsittää tällä hetkellä 8 koiraa, 5 kissaa ja kani Jussi.

Mutta matkaan!

Oli kaunis kevät aamu, elettiin maaliskuuta sen neljättä päivää. Olin edellisenä päivänä käynyt hieman kulkupeliäni läpi käyden paikkoja läpi mikä voisi tulla kysymykseen jos auto remppaa matkalla. Kaikki näytti olevan kunnossa ja mielikin oli aivan seesteinen ja yllättävä kyllä olin aivan rauhallinen vaikka olihan kysymyksessä ensimmäinen ulkomaan reissuni, luit aivan oikein!! ensimmäinen ja ukko on yli 46:n . Mutta joskushan on aloitettava tämä maailman valtaus. Eikun kamat kasaan ja suunta kohti Juvaa, josta matkaan liittyy Minna ja Pasi Leppävirralta kennel Pyrrelandiasta, heidän on määrä ottaa samalta kasvattajalta narttupentu ja meidän on määrä ottaa urospentu. Pennuista olemme saneet vain netin kautta joitain valokuvia jotka kuten kuvat yleensä ovat vauhdikkaita ja joista näkee koiran rakennetta hyvin vähän. Mutta jostain syystä luotimme Edittiin pentujemme kasvattajaan , että pennut ovat hyvän tyyppisiä ja rakenteeltaan vastaavat toiveitamme koirien suhteen. Juvalle päästyäni Minna ja Pasi siirtivät matkatavaransa Pajeron takatilaan, ja niitä muuten riitti. Luulin että he meinaavat viipyä pitempäänkin kuin kolme päivää, jotka meidän on määrä viipyä reissulla. Minna mainitsikin että he ovat varautuneet aina vuodevaatteista alkaen kaikkeen.

Kello 13:00 päästiin jatkamaan matkaa, kotimaan osuus huristeltiin Mikkelin, Lahden, Hollolan, kautta Turkuun. Jo heti alkumatkasta Minna kertoi että häntä jännittää aivan hirveästi, että kädet aivan hikoavat ( samanlainen maailmanmatkaaja kuten minäkin).Pasi oli päällepäin rauhallinen mutta uskon että hänenkin mielessä pyöri miten löydetään Tukholman läpi oikealle tielle, ja miten löydetään jostain Galstadin kylästä Editin pieni keltainen mökki siis talo. Mutta minä isälliseen tapaan rauhoittelin että jos ihmisellä on osoite sen me kyllä löydämme. Ilmeisesti tämä auttoi koska ilmapiiri tuli rennommaksi. Perille Turkuun päästiin hyvissä ajoin, ja meille jäi pari tuntia aikaa etsiä satama ja selvittää miten päästään laivaan.

Mutta satama löydettiin hyvin ja Sea Wind:n toimisto ( muuten noin kuuden neliön koju ). No kojulle löydettiin ja oltiin muuten ensimmäiset, epäiltiin että tuleeko laivaan yleensäkin muita, vai mekö matkaamme hiililaivan kannella ypöyksin. Onneksi pelkomme oli turhaa sillä tulihan myöhemmin niin rekkoja kuin pikkuautoja samaan lähtöselvitykseen.

Pienenä yksityiskohtana mainitsisin tuossa kojussa ilmeisesti komennettuna olevan virkailijan töykeähkö käytös kun Minna kyseli kuinka toimitaan selvityksessä ja laivaan nousussa kun olimme ensikertalaisia, emmekä tienneet käytäntöä. Minnan kysymykseen kun häiritsimme hänen rauhaansa tämä töykimys vastasi…. avaamme toimiston puolen tunnin kuluttua…….ja kun toimisto vihdoin aukesi vastaus oli että ramppia pitkin sieltä ohjataan perille laivaan. Onneksi laivan henkilöstö oli huomattavasti mukavampaa.

Mutta laivaan päästiin eikä se ollut mikään hiililaiva vaan aivan asiallinen rahtilaiva joka otti niin rahtiakin kuin hyttimatkustajia. Kapeita portaita pitkin kiivetessämme mietimme kuinka näissä selvitään paluu matkalla, kun mukana vielä on kaksi eloisaa koiranpentua.

Hyttiin päästiin, hytti oli tosi pieni vaikka hytti oli neljänhengen hytti. Mutta kerros-sängyt nuo tilaihmeet mahdollistivat noin metrin levyisen käytävän sänkyjen väliin. Wc:llä meidän oli pakko nauraa, tämä mukaavuuslaitos oli noin yhden-neliön suuruinen ja piti sisällään niin lavuaarin, pöntön kuin suihkunkin. Mietittiin miten esim. Pasi suoriutuu iltatoimista moisessa kojussa, kun on vain n.180 pitkä ja painaa aikamiehen verran eli reilusti yli sadan. Tultiin siihen lopputulokseen että pestään siellä hampaat ja nenä. Muihin toimiin etsitään hieman isompi paikka.

Laiva muutoin soveltuu oikein hyvin menopeliksi Ruotsiin. Laivahan liikennöi Turun ja Tukholman väliä. Eikä meno - paluu matka maksanut kolmelta hengeltä ja autolta sekä paluu matkan koirilta kuin alle 170 euroa. Laivalta löytyi niin kahvio kuin ravintola sekä tietysti TAX FREE myymälä. Myös sauna näkyi olevan mutta kulttuuri shokin pelossa emme katsoneet millainen se oli. Sisätilat katsottuamme oli pakko päästä katsomaan millaista näkymä oli laivan kannelta.

VAROKAA laivan kannet ovat talvella todella liukkaat ja meri kylmää. Mutta silti kannelle ja katsomaan kuinka laiva lipuu hiljalleen saariston läpi pimeälle merelle. Mutta kannella tuli vilu, eihän aurinkokansi talvella ole järin lämpöinen paikka. Mutta kuuman kahvin ajatus veti meidät laivan kahvioon, nauttimaan laivan kahvista ja kahvileivistä.

Mutta kuten kaikki on tämänkin matkan ensimmäinen matkapäivä myöhäisessä illassa ja väsymys alkaa painaa matkamiehiä, eli iltatoimille sinne tilaihmeeseen ja untenmaille.

Hyvää yötä!

5.03.2004

Minna ja Edith lasten kanssa

Huomenta ! Herätyskellot olivat laitettu
soimaan klo 6.30, mutta jostain syystä kaikki olivat jo jotakuinkin hereillä. Minulle ei ilmeisesti laivan hytti-ilma joka on erittäin kuivasopinut sillä kurkkuni oli tosi kuiva ja ärsyyntynyt, mutta pienellä vesiryypyllä sekin rupesi toimimaan. Minna ja Pasi tosin mainitsivat nukkuneensa kutakuinkin hyvin.


Nopeasti oli aamutoimet suoritettu, ja mieleen tuli hyödyntää laivan tarjoama aamupala mahdollisimman tarkkaan, aamupala oli runsas kuten yleensäkin. Ja mehän syötiin niin että napa rutisi, sillä nuukina ihmisinä olimme päättäneet että Ruotsin puolelle me ei liikoja kruunuja kylvetä. Mokomatko eivät osaa edes oikeita rahoja ottaa käyttöön vaan leikkivät vielä omillaan. Aamupalan syötyämme suunnistimme laivan keulaan josta aukenikin suuremmoinen näköala Tukholman talviseen saaristoon, joka oli lähes yhtä kaunis kuin Suomen saaristo. Selvimpänä erona huomasin että Tukholman saaristo oli jyrkkärantaisempaan kuin meidän rantamme.

Kuulutus mainitsi että olemme noin vartin päästä satamassa, tällöin sisuksissa hieman kuohahti ja mieleen tuli miten selvitään laivasta kunnialla ulos ja miten osataan sataman läpi keskustan suuntaan ja oikealle tielle että päästään Eurooppa neljä moottoritielle. Laivasta poistuminen sujui kuitenkin hyvin ja satamaan oli merkattu reitti aivan kuin meitä ensikertalaisia varten, joten poistuminen satamasta sujui mukavasti ilman eksymistä. Mutta sitten Tukholman liikenne vaikka olikin aamuvarhainen oli pikkukaupungin immeisille melkoinen kokemus. Parhaimmillaan tai pahimmillaan neljä kaistaa samaan suuntaan, vauhti reipasta ja kaistanvaihtoja ristiin rastiin meidän edessä ja takana. Mutta me päätimme liittyä sikäläiseen liikennekulttuuriin ja etenimme joukon mukana reippaasti, ja tiukasti ajo-opasteita seuraten kuten parhaatkin autosuunnistajat. Tosin maisemia ei liioin kerinnyt katselemaan, joitakin maamerkkejä lukuunottamatta. Sikäläisistä autoilijoista voi mainita sen eron suomalaisiin verrattuna, että kun laitoit vilkun päälle ja rupesit vaihtamaan kaistaa niin tilaa tuli heti, eikä niin kuin suomessa, että tähänhän et tule väliin. Kiitos tästä sikäläiselle liikennekulttuurille.

Mutta ei sellaista reissua etteikö jotain harhaan ajoa tulisi. Meille se tuli aivan viimeisessä risteyksessä ennen kääntymistä E4 tielle. Ajoimme juuri tietä jossa oli useampi kaista samaan suuntaan, ja me olimme liian oikealla siirtyäksemme riittävän nopeasti vasemman laidan kaistalle jolta olisimme päässeet suoraan oikealle tielle. Näin ollen jouduimme kylläkin E4 tielle , mutta nokka näytti kohti pohjoista eikä etelää niin kuin pitäisi. Ajatuksissa heräsi epäilys kuinka pitkälle meidän pitäisi ajaa ennen kuin päästäisiin kääntymään takaisin. Mutta ei hätiä noin puolen ehkä kilometrin päässä oli ramppi oikealle josta päätimme yrittää takaisin kääntymistä. Arvio olikin oikea sillä pääsimme heti rampille noustuamme kääntymään vasemmalle ja sillan yli ja seuraavaa ramppia pitkin takaisin E4:lle. Jälleen oltiin selvitty kunnialla reitille ja mielialat olivat sen mukaiset. Jopa Pasikin pystyi kiinnittämään huomiotaan sikäläisiin autoihin, olihan kevät ja autokuume pahimmillaan. Ja olihan niitä uusia ja uudehkoja volvoja, saabeja , bemareita.

Siinä noiduttiin suomalaista autoverotusta ja päättäjiä jotka meitä suomalaisia kiusaavat jopa päällekkäisillä veroilla että saisivat autojen hinnat niin korkeiksi että niihin ei pääse käsiksi. Mutta matka eteni reippaasti, sikäläisten ajonopeuksien vaihdellessa 70-90-110 välillä tosin sikäläiset ajavat yleisesti ylinopeutta. sillä kun minä laitoin 90 alueella poppalooraani vauhdiksi mittarin mukaan 90 alueella noin 95-100 km:h niin meistä mentiin ohi niin että meinasi tulla niskat kipeäksi niitä seuratessa. Ensimmäinen ohitettava kaupunki oli Södertelje jonka ohi huristelimme vauhdilla olihan tie hyvä ja keli mitä parhain. Aurinko paistoi kilpaa matkalaisten kasvojen kanssa. Samalla rutiinilla ohitimme Nyköpingin, Norrköpingin, Linköpingin tosin Minna alkujännityksen lauettua otti pienet päiväunet nukkuen takapenkillä kunnes kännykkä tuo ihmisten riivaaja parkaisi hänet hereille.

Mieluisasti huomasin että vanha-autoni pelasi hyvin eikä renaamisesta ollut puhettakaan, matka taittui ja me ihmeteltiin ruotsalaisten tapaa ripotella matkan varrelle lentokoneita, aivan totta! Lentokoneita oli nostettu pylväiden päihin, mikä nousuasennossa mikä laskussa. niitä oli ainakin puolen kymmentä. Ihmeteltiin niiden syytä ja kun suomalaisia oltiin, tultiin siihen lopputulokseen että lentokoneen pudottua se kasattiin muistuttamaan tapahtumasta tulevia sukupolvia. Eihän se varmaan oikea tulkinta ollut, mutta meille se sai kelvata, olihan kyse ruotsalaisista. Kiusaahan he meitä jääkiekossakin. Vai mitä!!


Linköpingin ja Jönköpingin puolenvälin paikkeilla saavuimme Vätternin rannalle, tämä suuri järvi ainakin pitkä se oli. jamelkoinen näkymä pitkän kuivanmaan ajon jälkeen. Järvi oli todella näkemisen arvoinen aamuisen sinisen usvan seassa, jotenkin se oli taianomainen sinisyydessään pienessä pakkaskelissä. Järveä olisi voinut katsella vaikka pitempäänkin mutta koirakuume painoi liikaa ja matka jatkui. Sen verran vielä maisemasta tiehän kulki korkeiden mäkien tai paremminkin vuorien ja järven välissä, meidän ihmetellessä sitä talojen määrää mitä sinne rinteelle oli rakennettu, tietenkin näköalan vuoksi, mutta kun talot olivat kuin mehiläispesät tiukassa toisiinsa nähden Näky oli ristiriitainen, kaunis järvi ja toisella puolella mökkikylä.

Tässä kohtaa on muistikuva järvestä!

Sillä kuvaahan en tietenkään ottanut, samperi!

Jönköpingiin saavuttuamme meidän piti ottaa suunta kohti Göteborgia, ja sinnehän me käännettiinkin menopelin keulan ja todettiin reitin olevan odotettua selkeämpi. Tässä vaiheessa Minna kaivoi esiin Edith :n reittiselostuksen lopputaipaleelle. Satakunta
kilometriä ajettuamme saavuttiin tienristille jossa luki Ulricehamn, ja eikun ratti vasempaan kohti etelää. Tätä tietä ohjeen mukaan oli ajettava 19 kilometriä kohti Gallstadia, tie oli kaamea lähinnä se muistutti paikallista ralligrossirataa eli ei kieltä hampaiden väliin ja kahvoista tiukasti kiinni. Siinä sitten pompittiin kohti määränpäätä.
Viimeinen ohje oli että navetta aivan tienlaidassa ja sen takana keltainen talo. Mutta löydettiinhän perille, tosin luultiin tulleemme tyhjään taloon kun koputteluihin ei heti vastattu. (talon emäntä oli päiväunilla) tämän ollessa ainoastaan tiedonvälityksen tulkinnan syytä (että olikin hienosti sanottu) Edith nimittäin odotti meitä vasta
seuravana päivänä. Mutta saatiinhan talon emäntä hereille ja vastaanotto oli tuttavallinen heti ensi hetkestä alkaen. Minnan joutuessa pistämään parastaan englannin kielen parhaiten halliten meidän Pasin kanssa vaieten diplomaattisesti. Sen verran itseä kehuen löytyi meiltäkin Pasin kanssa kielitaitoa kunhan perisuomalainen oikeinpuhumisen peikko
poistui.

Sitten heti katsomaan Edith:n koira katrasta ja siellähän ne oli meidänkin tulevat pyrremme, tosin alussa hieman hakusessa olihan meillä vaan muistikuvamme sähköposti kuvistamme. Mutta koirat löytyi ja olimme tyytyväisiä näkemäämme, tietysti piti katastaa kaikki pennut ja niiden vanhemmat tätineen ja setineen. Loppu päivä ja ilta kuluikin nopeasti pentuja seuraten ja ajatuksia vaihtaen niin koirista kuin koiraihmisistä. Illalla saimme esimakua pennun hoidosta sillä edessä oli pentujen pesu johtuen aiemmasta tiedonvälitys sotkusta. Eikun töihin!!

Editor pesu
ja pesun jälkeen Teresan hellässä hoidossa

Mutta jälleen on myöhä ja väsymys valtaa matkalaiset!

Hyvää yötä !

06.03.2004

Edith ja pentujen vanhemmat Ilio ja Atoya

Huomenta!

Yö nukuttiin hyvin Edithin talon yläkerrassa ja minä aamuvirkuimpana ponkaisin heräsin ennen Minnaa ja Pasia. Talonväki tosin oli jo aijemmin hereillä Teresan käsipallo pelin vuoksi. Aamu palan jälkeen ja sen aikana keskustelu koirista ja koiraihmisistä jatkui, meidän huomatessa että samanlaisia lieveilmiöitä on muuallakin koiraporukoissa kuin suomessa, mutta päätimme ettemme anna sen häiritä meidän kasvatustyötä ja orastavia lämpimiä suhteita Edithin kaltaisiin työlleen antautuvien kasvattajien kanssa.

Mutta aika rientää ja Edith loi keittiöstään meille matkalaisille mitä parhaimman lounaan, josta syvä kiitos hänelle. Vatsat täynnä ryhdyimme paneutumaan koirien papereiden katsasteluun ja kauppakirjojen laadintaan joka onnistui rutiinilla olihan noita
kirjoitettu itsekin.

Ja kun valuuttapoliittinen puoli oli suoritettu olimme onnellisia koiranpennun omistajia. Sanomattakin oli selvää, että pennuista ja muista koirista otettiin kuvia koko ajan ja mitä

erinlaisimmista kuvakulmista.

Editor pisillä

Edith ja se..se…se no niin


Mutta tie kutsuu ja on aika lastata tavarat ja koirat autoon ja ottaa suunta kohti Tukholmaa.

Viimeiset ja vähän haikeat kuvat viellä pihamaalla.

7.3.2004 / Kari


Paluu matka sujui reippaasti olihan reitti tuttu ja keli suosi meitä jälleen. Paikkakunnat toisensa jälkeen solui ohitsemme aina nopeammassa tahdissa olihan kotimatka. Hieman jännitys lisääntyi kun aloimme lähestyä Tukholmaa sillä laivaus rutiinia meillä ei tunnetusti ollut. Mutta perille satamaan päästiin ilman ylimääräisiä kuvioita, ja löydettiin jälleen Sea Windin toimisto se ”koju” nyt palvelu oli asiallisempaa olisiko johtunut että palvelemassa olleista naisvirkailioista aijemman körilään sijaan. Kuten tullessa olimme nytkin hyvissä ajoin paikalla josta syystä jouduimme hieman turhan kauan odottamaan laivausta. varsinkin kun laivausta ohjailemassa oleva kaveri oli kuin napoleon radiopuhelimensa kanssa, emmekä nähneet hänen työskentelyssään mitään tolkkua kun hän odotutti muita autoilijoita joidenkin matti myöhäisten takia eikä päästänyt meitä laivaan. Ja sitten pari matkailuauto porukkaa jotka ilmeisesti luukulla hoksasivat että heidän täytyy maksaa kyydistä, jolloin he ilmeisesti keräsivät keskuudestaan kolehtia, seisottaen jonoa melkein puolituntia turhaan. Mutta laivaan päästiin, ja raahasimme kalliin lastimme hyttiin. Sen
verran olimme valveutuneita että olimme varanneet hytin lattialle sanomalehtiä ettei hytin lattia saanut uutta pinnoitusta tulevan yön aikana.

Siinä ne ovat...


Kun pennuille oli annettu ruokaa ja juotavaa oli aika mennä ”ulkoilemaan”.

Ei muuten ollut kylmääää…


Mutta hauskaa oli!

Kun koirat oli ulkoilutettu, suunnistimme me ravintolaan syömään ansaittua päivällistä klo n.21.00, mutta hyvää oli ja riittävästi. Syönnin päälle suunnistamme laivamatkustajien paratiisiin tai ainakin se näytti siltä kun ihmiset hamstrasivat olutta, viinaa, tupakkaa yms. Onneksi me emme langenneet moiseen, ainakaan paljoa. Mutta jälleen matkalaisia alkaa väsyttää ja on yölevolle menon aika.

Hyvää yötä!

7.03.2004

Huomenta Suomi !

Herättyämme huomaamme olevamme kotomaan vesillä kun kännykkä tervehtii suomeksi aamunvirkkuja matkalaisia. Yö ei ollut niin miellyttävä kuin tulomatkalla sillä hytti oli huomattavasti lämpimämpi, en tiedä johtuiko pennuista vai jostain muusta. Pasikin
mainitsi yön mennessä hikoillessa ja pentujen ”tuotteita” korjaillessa. Mutta sellaista pentujen kanssa matkustelu on. Ruokaa pennuille ja ulkoilemaan aurinkokannelle.

Ja itse aamupalalle sillä emmehän suo toisille sitä iloa että tulemme myöhässä tyhjään pöytään. Aamupala oli myös runsas kuten menomatkalla. Täysin vatsoin valmistauduimme rantautumaan Turkuun huomataksemme että laivalla oli tullut enemmänkin koiria Suomeen päin, toiseen suuntaan se olisikin hankalampaa. Rantautuminen meni hyvin ja käänsimme auton nokan kohti kotimantuja ilman ollessa sumuinen ja matkalaiset ilmeisesti hieman väsyneet koska niin Minna luin Pasikin ottivat aamupäiväunet, minun tehtäväkseni jäädessä nauttia suomalaisista pikiteistä .Pennut viihtyivät hyvin autossa, varsinkin Editor nukkui..nukkui, Eveta sen sijaan välillä kaipasi Minnan hyväilyjä rauhoittuakseen

Pian oltiinkin Juvalla ja oli aika purkaa kuormaa Pasin Fiestaan ja kiittää Pasia ja varsinkin Minnaa onnistuneesta reissusta, heittää hyvästit matkaseuralle. Jonka jälkeen minä Editorin kanssa suuntasimme kohti Savonlinnaa ja kotia.

Matkailu on mukavaa, mutta kotona on hyvä olla.

Sen todisti myös pentu päästyään kavereiden pariin ja Eilaa kiusaamaan. Etenkin Englannin bulldogginarttumme Bertaa joka otti oitis pennun omakseen..
Kiitos matkaseurasta!
Eila ja Editor tiskaamassa
Eila ,Berta, ja Editor keittiössä